Alla olevaa kirjoitusta tarjottiin Aamulehteen heinäkuun 2005 puolivälissä. Toimittaja Kari Ylipään mukaan kirjoituksessa oli "sellaisia kohtia", joiden lähteiden luotettavuudesta hän "ei voinut tietää", joten hän päätyi olemaan julkaisematta kirjoitusta, kun muutakin oli tarjolla. Kyse ei Ylipään mukaan ollut arkaluonteisista asioista. Toivotamme muutkin Suomen "vapaan" median itsesensuuriin kilpistyneet, sivustomme aihepiiriin liittyvät tasokkaat tekstit tervetulleiksi! Loppuuko sanan vapaus kysymysmerkkiin? Kesäkuun lopussa, niin meillä kuin muuallakin, päivälehtien pääkirjoituksissa kummasteltiin George W, Bushin Irak-puhetta, jos hän yhdisti taas kerran nykyiset sotatoimet syyskuun 11. päivän terrori-iskuihin, syynä ja seurauksena. Julkinen Bushiin kohdistuva kritiikki, niin meillä kuin muuallakin, korostaa, että yhteys al-Qaidan ja Saddam Husseinin hallintoon oli olematon. Sen sijaan hyvin ja eri näkökulmista perustellut epäilykset itse syyskuun 11.päivän tapahtumien virallisten selontekojen paikkansapitävyydestä ovat loistaneet poissaoloillaan päivälehtien palstoilta. Vilkasta keskustelua käydään kyllä valtamedian ulkopuolella ja kyseenalaistavaa todistusaineistoa kertyy niin Internetiin kuin kirjojen kansien väliinkin. Avainjulkaisuja ovat mm. professori David Ray Griffinin kirjat "The New Pearl Harbor " ja "The 9/11 Commission Report: Omissions and Distortions" sekä professori Morgan Reynoldsin hiljattain WWW:ssä julkaistu artikkeli. Reynolds oli Yhdysvaltojen työministeriön pääekonomisti vuosina 2001-2002, siis Bushin ensimmäisellä toimikaudella. [Sekä Griffinistä että Reynoldsista lisätietoja 9/11-skeptikkogalleriassa. Toim. huom.] Skotlannissa pidetyn G8-maiden huippukokouksen alla oli paljon palstatilaa omistettu "Tehdään köyhyydestä historiaa" -marssille ja erilaisille julkkisten vetämille Live 8 -megakonserteille. Miltei olematonta on ollut uutisointi siitä, että Iso-Britannian viranomaiset ovat käyttäneet terrorismilainsäädäntöään estääkseen Irakin sodan vastaisia mielenosoituksia tai G8-maiden perustalouspolitiikkaa vastustavia mielenilmauksia. Niin Iso-Britanniassa kuin muuallakin tiukennetun terrorismilainsäädännön perusteena ovat olleet juuri syyskuun 11. päivän terrori-iskut. Nyt jäämme odottamaan, kuinka pian Lontoon iskujen tekijöiden taustalta "löydetään" kytköksiä vaikkapa Iraniin. Aikana kun valtamedian varjossa "terrorisminvastaisen sodan" perustaa kyseenalaistetaan yhä kiivaammin ja kansalaisten vapaudet yhä kaventuvat monissa maissa pelottavalla tavalla, eivätkö väitteet ja vastaväitteet ansaitse päivälehtien päivänvaloa ja runsaasti?
Hiljattain julkaistussa esikokoelmassaan "Loistava puhallus"
aforistikko Lasse Kämäri oivalsi että "Sanan vapaus
loppuu lauseeseen". Ehkä kysymysmerkki riittää? |