Ote kirjasta: David R Griffin ja Peter Dale Scott (toim.): 9/11 ja Amerikan imperiumi: Tutkijoiden puheenvuoroja. Olive Branch Press 2007.
Lisätietoja: Interlink Publishing  
Kirjan voi tilata esim Amazonista.

KÄÄNNÖS  Pekka Castrén                       23.1.2007

David Ray Griffin ja Peter Dale Scott (toim)

9/11 JA AMERIKAN IMPERIUMI

Tiedemiesten puheenvuoroja

David R Griffin ja Peter Dale Scott: Johdanto

Vuoden 2001 syyskuun 11:nnen päivän jälkeen kuluneina vuosin muutamat julkisen keskustelun valtavirrasta syrjässä olleet tutkijat ovat löytäneet ja esittäneet yhä enemmän todistusaineistoa, joka on ristiriidassa tuon päivän tapahtumista annetun virallisen selostuksen kanssa, myös siinä kysymyksessä, kuka oli viime kädessä vastuussa hyökkäyksistä. Ottaen huomioon sen roolin, mikä 9/11:lla on ollut sen jälkeisessä historiassa – sitä käytettiin perusteena sekä globaaliin ”terrorisminvastaiseen sotaan”, joka tähän mennessä on kohdistunut Afganistaniin ja Irakiin, että amerikkalaisten kansalaisvapauksien äärimmäisiin rajoitustoimiin – olisi havainto, että virallinen selostus 9/11:sta on valhetta, äärimmäisen merkittävä. Ja kuitenkin valtamedia ja suurin osa tiedeyhteisöstä on tähän mennessä kieltäytynyt perehtymästä todistusaineistoon, jota on esitetty tämän vaihtoehtoisen tapahtumaselostuksen puolesta.

   Tähän mennessä pääperustelu tämän evidenssin huomiotta jättämiselle, sikäli kuin perusteluja on yleensä esitetty, on ollut se, että niin sanottua evidenssiä ei tarvitse ottaa vakavasti, koska sen esittäjät ovat ”salaliittoteoreetikoita”. Mutta jos tätä syytöstä tutkii tarkemmin, se ei anna mitään perustetta esitettyjen todisteiden hylkäämiselle.

   Ensinnäkin, me olemme kaikki salaliitoteoreetikoita. Salaliito on olemassa aina, kun vähintään kaksi ihmistä salassa liittoutuu tehdäkseen jotain laitonta, kuten ryöstääkseen pankin, pettääkseen sijoittajia tai murhatakseen puolison. Sanomalehtemme ja televisiouutisemme ovat täynnä salaliittojuttuja. Sikäli kuin uskomme yhteenkään näistä uutisista, olemme salaliittoteoreetikoita.

   Toinen ongelma on siinä, että virallinen selostus 9/11:sta on sekin salaliittoteoria, joka väittää, että koko hyökkäyksen olivat järjestäneet Al Qaidan arabimuslimijäsenet, joita johti Osama bin Laden  Afganistanista käsin.

    Näiden kahden näkökohdan vuoksi vaihtoehtoista 9/11-teoriaa ei voi hylätä suoralta kädeltä sen vuoksi että se on salalittoteoria. Sen sijaan on kysyttävä, kumpi kahdesta salalittoteoriasta on todennäköisempi. Ja ainoa tapa vastata tähän kysymykseen on tutkia asiaankuuluvaa todistusaineistoa ja kysyä kumpi kilpailevista hypoteeseista pystyy paremmin selittämään kaiken relevantin evidenssin johdonmukaisella ja muutoinkin uskottavalla tavalla.

    Tähän väitteeseen lehtimiehet, päätoimittajat ja opettajat ehkä vastaavat, että yllä oleva päättely on sinänsä kyllä oikein, mutta että kun he käyttävät nimikettä ”salaliittoteoreetikko” halventavasti, heillä on sille erityinen merkitys. He tarkoittavat ihmisiä, jotka ovat taipuvaisia näkemään joka paikassa salaliittoja, erityisesti sellaisia, joissa USA:n hallitus on mukana, jotka eivät rakenna teorioitaan tosiasioiden pohjalta vaan valitsevat ja kehittelevät tosiasioita ennalta omaksumiensa käsitysten pohjalta; ja jotka, sikäli kuin vetoavat todistusaineistoon, käyttävät sitä tehdäkseen johtopäätöksiä jotka perustuvat villeihin loogisiin loikkiin.

   Salaliittoteoreetikoita sanan tässä merkityksessä on varmaankin mukana siinä joukossa, jota on sanottu 9/11- Totuusliikkeeksi. Mutta huonoja ja hulluja teoreetikoita on tieteen kaikilla kentillä alkaen kvanttiteoriasta ja suhteellisuusfysiikasta aina kehitysoppiin ja uskonnon historiaan saakka. Hullut teoreetikot näillä kentillä eivät halvenna järkeviä. Saman pitäisi päteä suhteessa 9/11 –tutkimuksiin – olettaen tietenkin, että tällä tutkimusalalla on joitakin järkeviäkin teoreetikoita.      

    Tämä kirja, samalla kun se osoittaa, että heitä on, tekee selväksi että vaihtoehtoisia 9/11 tapahtumien selityksiä ei voida kuitata vain sillä perusteella että niitä esittävät ”salaliittoteoreetikoina” halventavassa mielessä pidettävät ihmiset. Kaikki yksitoista kirjoittajaa ovat olleet vakiintuneiden organisaatioiden arvostettuja jäseniä ennen kuin he tarttuivat kysymykseen 9/11:sta. Kymmenellä heistä on filosofian tohtorin tutkinto. Yhdeksän on toiminut professoreina arvostetuissa yliopistoissa; yksi työskenteli Underwriters Laboratories –yhtiössä; yksi sotilasvirkamiehenä Pentagonissa. Heidän todistajalausuntojensa yhteispainoa ei voida kevyesti kumota.

   Tämä todistusten kokonaisuus viittaa kaksitahoiseen johtopäätökseen: Virallinen selostus 9/11:sta on väärä ja tätä väärää selostusta on käytetty tukemaan toimintaohjelmaa, joka oli laadittu  etukäteen – Amerikan imperiumin laajentamista, aluksi Afganistaniin ja Irakiin.

   Muutamat tämän kirjan luvut keskittyvät pääasiassa syihin epäillä virallista selostusta 9/11.sta. Toiset taas keskittyvät pääasiassa siihen tapaan, millä 9/11:ta on hyödynnetty Amerikan imperiumin edistämiseen. Ja muutamat käsittelevät jokseenkin yhtä paljon molempia aiheita.

    David Ray Griffinin kirjoittama luku perustuu luentoon, joka antoi alkusysäyksen tälle kirjalle. Siinä hän esittää yleiskatsauksen tärkeimpiin todisteisiin, jotka viittaavat Yhdysvaltojen hallituksen osallisuuteen 9/11-hyökkäyksissä. Sitten, viitaten evidenssiin, että motiivina on ollut Amerikan imperiumin edistäminen,  hän väittää, että tämä kytkentä vahvistaa jo muilla perusteilla ilmeistä käsitystä, että tätä hanketta, jolla pyritään kaikenkattavaan amerikkalaiseen maailmanvaltaan, on pidettävä kaikille traditioille yhteisten moraalinormien perusteella moraalittomana projektina.

   Kolme seuraavaa lukua keskittyy pääasiassa todisteluun virallista 9/11 –selostusta vastaan.

   Karen Kwiatkowski arvioi tätä selostusta omasta näkökulmastaan entisenä sotilasvirkamiehenä, luonnontieteilijänä, yliopistotutkijana ja henkilönä, joka oli paikalla Pentagonissa 11.9. 2001. Huomautettuaan, että 9/11-komissiossa ei ollut yhtään jäsentä, joka olisi kyennyt arvostelemaan todistusaineistoa luonnontieteen näkökulmasta, hän toteaa. ettei komissio vastannut yhteenkään hänen esittämistään virallista selostusta koskevista kysymyksistä tai edes käsitellyt niitä. Erityisen arvokas on hänen antamansa silminnäkijätodistus Pentagonin läntisestä siipirakennuksesta heti törmäyksen jälkeen, missä hän toteaa, ettei hän nähnyt sen enempää jätteitä kuin vaurioitakaan, joita olisi voinut odottaa syntyvän matkustajalentokoneen törmäyksestä.

   Fyysikko Steven Jonesin luku keskittyy World Trade Centerin kaksoistornien ja rakennuksen nro 7 luhistumisiin. Hän osoittaa monia näiden luhistumisten piirteitä, joita ei voida selittää tulipaloilla (eikä kaksoistornien osalta lentokoneen aiheuttamilla tuhoilla). Sitten hän osoittaa, että on todennäköisempää, että rakennukset tuhottiin hallittuna räjähdepurkutyönä ennalta paikoilleen asetettujen räjähteiden avulla.

   Kevin Ryan, jonka toiminnan hälytyskellojen soittajana Underwriters Laboratories –yhtiössä Jones mainitsee, väittää, että kysymys World Trade Centerin kolmen tornin romahdusten todellisesta syystä on äärimmäisen tärkeä, koska juuri ne valmistivat amerikkalaiset psykologisesti ns. terrorisminvastaiseen sotaan. 

   Yhtyen Jonesiin siinä, että virallinen selostus WTC:n romahduksista, jonka Kansallinen standardi- ja teknologialaitos NIST  on tuottanut, on luonteeltaan epätieteellinen, Ryan kuvaa joitakin kulissientakaisia yksityiskohtia siitä, miten Underwriters Laboratories jätti esittämättä vastalauseen siitä, että  NIST oli vääristellyt sen antamaa todistusaineistoa.

   Seuraavat kaksi lukua käsittelevät taustatietoja, jotka voivat olla tärkeitä kun paljastetaan totuutta 9/11.sta.

   Peter Dale Scott keskittyy huumeiden ja öljyn osuuteen Amerikan salaisissa operaatioissa Afganistanissa 1980-luvulla, joissa oli mukana ns. arabi-afgaaneja. Hän sanoo, että ihmisiä on johdettu harhaan al Qaidan suhteen ja kuvaa sen syntyä Yhdysvaltojen ja amerikkalaisten öljy-yhtiöiden tavassa käyttää muslimi-huumekauppiaita apunaan pyrkiessään saamaan valvontaansa öljyä. Hän esittää, että ulkopolitiikan muotoilussa harrastettu salailu on johtanut lyhytnäköisiin ja tuhoisiin strategioihin ja että kongressin ei tulisi antaa yhä vain lisää rahaa samoille virastoille, jotka olivat mukana luomassa al Qaidaa alun perin.

   Sveitsiläisen historiantutkijan, Daniele Ganserin, osuus liittyy erääseen tärkeimmistä a priori syistä, joiden vuoksi amerikkalaiset ovat hylänneet ajatuksen, että oma hallituksemme olisi voinut järjestää  9/11:n, nimittäin olettamukseen, että amerikkalaiset poliittiset ja sotilasjohtajat eivät yksinkertaisesti olisi ryhtyneet noin pahaan tekoon. Hän esittää todisteita, joista on laajasti keskusteltu Euroopassa 1990-luvulla mutta tuskin lainkaan Yhdysvalloissa. Niiden mukaan kylmän sodan aikana CIA ja NATO (ja siten Pentagon) tukivat useita oikeistolaisia liikkeitä ”jännityksen stragegiassa” estääkseen vasemmiston vaalivoittoja. Menetelminä käytettiin mm. lavastettuja terrorihyökkäyksiä (false flag terrorist attacks), joista syytettiin vasemmistolaisia tarkoituksella mustamaalata heitä ja oikeuttaa heidän syrjäyttämisensä. 

   Seuraavat kolme lukua käsittelevät niitä vaikeuksia, joita amerikkalaisella yleisöllä on keskustella rationaalisesti 9/11:sta.

   Morgan Reynolds, ensimmäinen Bushin-Cheneyn hallinnon entinen jäsen, joka on julistanut 9/11:n lavastetuksi operaatioksi, käsittelee asian saamaa vastaanottoa yliopistomaailmassa: Pääosin vaikenemista ja pilkkaa sekä ahdistelua hänen entisen yliopistonsa, Texas A&M:n taholta. Sen rehtori, Robert Gates, oli aikaisemmin CIA:n johtaja. Reynolds ehdottaa, että ahdistelu, jollaista Gates harjoitti, voi osoittaa yliopistomaailmassa laajalle levinnyttä ongelmaa, mikä selittäisi osaltaan miksi useimmat siellä työskentelevät eivät keskustele 9/11:n suuresta valheesta ja sen yhteydestä hallituksen maailmanherruusprojektiin (global domination project)..

   Richard Falk, jolta Reynolds on omaksunut termin ”maailmanherruusprojekti”, esittää, että Bushin hallinto todennäköisesti joko salli 9/11-hyökkäykset tai aiheutti ne salaisesti tämän projektin edistämiseksi. Käsitellessään virallista epäilyksen hallintaa suhteessa 9/11:een, jota hän pitää sinänsä epäilyttävänä, hän ehdottaa, että kyvyttömyys keskustella 9/11:n totuudesta heijastaa pelkoa, että pimeitä salaisuuksia paljastuisi. Mutta Falkin mukaan niin kauan kuin totuutta 9/11.sta ei oteta julkisesti keskusteltavaksi, sen halvaannuttava vaikutus estää meitä kohtaamasta nykyisen maailmanjärjestyksen rakenteellisia heikkouksia.

   John McMurtry huomauttaa, että virallinen selostus 9/11:sta on läpinäkyvästi virheellinen; että sodat, jotka julistettiin 9/11:n jälkeen olivat itse asiassa sen strategisia syitä; ja että niin sanottu ”Irakin vapauttaminen” on esimerkki siitä, mitä kansainvälinen laki on määritellyt ”ylimmäksi rikokseksi”. Selittääkseen miksi useimmat amerikkalaiset eivät näe näitä ilmiselviä totuuksia, McMurtry esittää hallitsevan joukkomielipiteen käsitteen. Se rajaa pois kaiken, joka ei sovi sen ennakkokäsityksiin. Eräs monista McMurtryn analyysin uusista aineksista on hänen selityksensä sille, miksi 9/11:n järjestäminen saattoi olla täysin rationaalista Bushin hallinnon ja sen palveleman luokan kannalta, ottaen huomioon näiden tavoitteet ja kyvyn kontrolloida mitä tahansa myöhempää tutkintaa..

   Kaksi viimeistä lukua käsittelevät 9/11:n todennäköisiä taustavoimia maailmanherruustavoitteen näkökulmasta.

   Ola Tunander huomauttaa, että 9/11:n merkittävä seuraus on sen politiikan toimeenpanon mahdollistuminen, jonka vaikutusvaltaiset amerikkalaiset ajattelijat kehittelivät ”Pax Americanan” luomiseksi 1990-luvulla, maailmanlaajuisen terrorisminvastaisen sodan varjolla. Ottaen huomioon tavan, jolla valtioterrorismia on toteutettu aikaisempina vuosina, voimme todennäköisesti parhaiten ymmärtää 9/11:n esimerkkinä sellaisesta lavastetusta terrorismista (false flag terrorism), jota Ganserin luvussa kuvataan, tällä kertaa kuitenkin  ”jännityksen strategian” soveltamiseksi koko maailmaan.  

   Luvussa, jonka ovat kirjoittaneet sosiologi Peter Phillips ja kaksi hänen oppilastaan, tutkitaan ajatusta ryhmästä, joka ajaa maailmanherruutta. Globaalisen dominoinnin ryhmä, jota voidaan pitää presidentti Eisenhowerin tarkoittaman ”sotilasteollisen kompleksin” nykyversiona, nähdään poliittisen eliitin ylimpien piirien segmenttinä, jolla on eniten voitettavaa Yhdysvaltain maailmanherruuspolitiikasta. Phillips ehdottaa, että 9/11:stä vastuullisten määrittelemiseksi tehtävä tutkinta voitaisiin hyvin aloittaa tästä ryhmästä, jonka keskeiset jäsenet hän yrittää nimetä.

   Kukin luku sisältää tietenkin paljon enemmän kuin mitä tällaisissa lyhyissä luonnehdinnoissa voi mainita. Jokaisessa luvussa esitetään monia tosiasioita, joita harvoin on esitetty valtavirran radion tai television ohjelmissa tai suurissa päivä- ja aikakauslehdissä.  Näitä tosiasioita kytkentöineen ei toistaiseksi ole käsitelty korkeakoulujen tai yliopistojen luentosaleissa, edes sellaisissa tieteissä, jotka parhaiten soveltuisivat näiden erityyppisen todistusaineistojen käsittelyyn, kuten fysiikka, kemia, arkkitehtuuri, insinööritieteet ilmailu, historia, politiikka, taloustiede, sosiologia, filosofia ja uskontotiede.

   Tämän kirjan julkaiseminen – sekä uuden organisaation nimeltä Scholars for 9/11 Truth perustaminen (sen toisena puheenjohtajana toimii yksi kirjoittajista, Steven  Jones) – todistaa uuden vaiheen alkua 9/11 Totuus –liikkeessä, vaiheen, jossa tiedemiehillä on entistä suurempi rooli. (Kts. myös Paul Zadenka, toim., The Hidden History of 9-11-2001. Amsterdam El sevier, 2006) Toivomme, että tämä kirja sekä vakuuttaa yleisön ja valtamedian tämän liikkeen esille nostamien kysymysten vakavuudesta ja tärkeydestä, että rohkaisee sellaisten alojen spesialisteja, jotka eivät ole tässä kirjassa edustettuina, tutkimaan sitä asiaan liittyvää todistusaineistoa, jonka arviointiin  heidän koulutuksensa on heidät pätevöittänyt.

   Olemme tuottaneet tämän kirjan siinä vakaumuksessa, että 9/11 ei ollut vain Amerikan historian laajin ja vähiten tutkittu  murhateko, vaan ehkä myös suurin petos äärimäisen kohtalokkain seurauksin koko inhimilliselle sivilisaatiolle. Jos koulutusyhteisömme ei pysty tätä aihetta käsittelemään, on se vaarassa jäädä pelkäksi ”akatemiaksi” sanan pahimmassa merkityksessä.