DeepJournal.com 22. 8. 2006
Daan DeWitt
MIKSI MEDIA LÖI LAIMIN SYYSKUUN 11. PÄIVÄN?
Virallinen teoria vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumista on
huono salaliittoteoria. Katsoipa sitä miltä puolelta tahansa, se on
horjuva, jopa ristiriidassa joidenkin luonnonlakien kanssa, ja sen
menestys nojaa kokonaan yleisön ja median kokemaan shokkiin. Joskus
journalistitkin ovat vain ihmisiä. Myös he kokivat 9/11-shokin ja
hekin menivät mukaan Bushin hallinnon hataraan teoriaan.
Yhteisymmärrys siitä, mikä on totuus syyskuun 11. päivän tapahtumien
takana, syntyi tavanomaista kaavaa noudattaen. Tämän kaavan mukaan
jonkin suurisuuntaisen, äkillisen tapahtuman jälkeen lehdistö on
täysin vapaa muutaman ensimmäisen tunnin ajan. Mitä sitten seuraa,
on yleinen yhteisymmärrys. Nyt on kulunut viisi vuotta ja vanha
media ei ole kyennyt seuraamaan uuden median esittämiä tosiasioita.
Katsomalla taaksepäin voimme nähdä myös vanhan median noudattaneen
tuota kaavaa syyskuun 11:ntenä. Sinä päivänä journalismin henki oli
elävä ja voi hyvin ja kaikesta auringon alla raportoitiin. Suuret
televisiokanavat kertoivat (1) räjähdyksistä WTC:ssä.
Päiväkatsauksessaan suuri hollantilainen sanomalehti Trouw (2)
kirjoitti: ”09:58 valtavia räjähdyksiä WTC:n alla”; uutisankkuri
Peter Jennings (3) selitti suorassa TV-lähetyksessä että hallitussa
räjäytyspurkutyössä rakennuksen pohjalla on suoritettava
räjäytyksiä; toinen ankkuri, Dan Rather (4) vertasi WTC 7:n
luhistumista hallittuun räjäytyspurkuun; CNN raportoi (5)
oikeastaan, että ei ole mitään todisteita, jotka viittaisivat
siihen, että Pentagoniin iskeytyi lentokone, ja FOX (6) sanoi, että
Pennsylvaniassa ei näy muuta kuin aukko maaperässä. Yhteisymmärrys
siitä, että Bin Laden on vastuussa hyökkäyksistä ei tosin kehittynyt
niin luonnollisesti.
Vaikka hyökkäys näytti olevan valtaisa yllätys, presidentti Bush
siitä huolimatta nopeasti paljasti mysteerin, käyttäen myös
valokuvia: Osama bin Laden ja hänen 19 ryöväriään olivat onnistuneet
yllättämään USA:n ja nyt oli koston aika. Hartaasti odotettua
kansakunnan isähahmoa, joka olisi tuonut turvaa kriisiaikana ja
käynnistänyt ihmiskunnan historian suurimman rikostutkinnan, ei
koskaan ilmaantunut. Mitään rikospaikkatutkintaa ei tehty sillä
kaikki jätteet kuljetettiin välittömästi Kiinaan ja myytiin romuksi,
ja kun kaikki etsivät lohtua, Bush puhui kostosta. Bushin
paljastuksen jälkeen faktat sovitettiin vastaamaan fiktiota. Puheet
kuulluista räjähdyksistä vaiennettiin, samoin monet muut
mahdottomuudet kuten lentokoneiden haihtuminen Pentagonissa ja
Pennsylvaniassa sekä selittämättömät asiat kuten sulan teräksen
altaat WTC-tornien perustuksissa (7), WTC-7:n luhistuminen vapaan
pudotuksen nopeudella ja, no niin, vaiennettiin kaikki muutkin
tosiasiat, joita internet on pullollaan.
Vanha media lankesi isänmaallisuuden ansaan
Vilpittömän raportoinnin spontaani ilmeneminen syyskuun 11:ntenä
rajoittui päivän alkuosaan, eikä sen esimerkkiä noudatettu
jatkotutkimuksissa. Enemmät tutkimukset eivät olleet enää tarpeen
nyt, kun presidentti Bush oli tehnyt selväksi, ketkä olivat
syylliset ja että rangaistus oli nyt pantava toimeen. Olisi ollut
epäisänmaallista epäillä iskun kohteeksi joutuneen Bushin hallinnon
rehellisyyttä. Kaikkien tuli kokoontua ja puhaltaa yhteen hiileen.
Media työskenteli rinta rinnan uuskonservatiivien kanssa pelkästä
isänmaanrakkaudesta. Objektiivisesti katsottuna tämä kriittisyyden
puute oli kauhistuttavaa. Tähän mennessä New York Times on
julkaissut (7) synnintunnustuksen puutteellisesta uutisoinnistaan
Irakin olemattomista joukkotuhoaseista. Tämä anteeksipyyntö ei olisi
ollut tarpeen, jos päät olisi pidetty kylminä ja journalistintyö
olisi tehty oikein, kuten uuden median journalistit tekivät. He ovat
kiihdyttäneet työtahtiaan syyskuun 11. päivän jälkeen. Mikä oli
syynä tähän? Miksi he pitivät päät kylminä ja miksi vanha media jäi
niin paljon jälkeen kun piti raportoida kaikista niistä asioista,
jotka eivät näytä pitävän paikkaansa syyskuun 11. päivän
tapahtumissa ja niiden ympärillä (ja valheista Irakin sodan alla)?
Tähän voidaan osoittaa useita syitä:
Uuden median journalisteilla on internetälyä
Vanhalla medialla – sanomalehdet, televisio, radio, joita myös
kutsutaan valtavirtamediaksi – on vanhastaan mahtiasema. Se on
määrännyt äänilajin syyskuun 11:nnelle menemällä mukaan viralliseen
hyökkäysten selitykseen. Vaihtoehtoiset teoriat saivat alkunsa
internetissä ja menestyvät pääasiallisesti sen ansiosta. Että tämä
on pääosin mennyt vanhalta medialta sivu suun johtuu siitä, että
niin moni vanhan median journalisti ei ole hyvin perillä
internetistä. Jopa minä kuulun sukupolveen, joka oppi näppäimistön
käytön kirjoituskoneilla. Kun Journalistikoululla tehtiin päivän
harjoitustyöt, kirjoitin juttuni koneilla, jotka oli ruuvattu kiinni
käytävällä olevaan pöytään. Myöhemmin ostin oman ensimmäisen
tietokoneeni, jonka teho oli 12 Mhz; koneen, jolla kirjoitan tätä
artikkelia ostin samasta kaupasta, mutta se on noin 2500 kertaa
nopeampi. Siihen aikaan kun valmistuin, vuonna 1995, oli koululla
vain yksi tietokone, jossa oli internetyhteys. Oli tehtävä hakemus
saadakseen käyttää internetiä. Monet hieman vanhemmat journalistit
eivät ole todella siirtyneet täysin uuteen viestintään. Internet,
joka on suurin tiedonlähde ja joka on saanut aikaan
informaatiovallankumouksen, on enimmäkseen ohittanut heidät. He
eivät itse asiassa ota internetiä vakavasti, sillä he eivät tunne
sitä. Minulle varmin esimerkki tästä on 68-vuotias isäni. Koko
työelämänsä ajan hän on vaihtanut edes takaisin journalistin työn ja
PR-työn välillä, ja on vasta äskettäin alkanut käyttää sähköpostia,
mutta ei ole koskaan käyttänyt eikä käytä internetiä tehdessään
tukimustaan. Hän ja hänen kollegansa ovat internetvammaisia.
Internetjournalistin riippumattomuus
NRC Handelsblatt (jota pidetään Hollannin tärkeimpänä
sanomalehtenä) arvioi mm. journalisti Greg Palastinin teoksen
elokuun 18:na ja kirjoittaa: ”Amerikan mediamaisemassa lojaalisuus
ja tottelevaisuus ovat vallitsevina. Kirput ovat paenneet turkista
internetiin. Amerikkalaisten loanheittäjien jalo perinne ei ole
kuollut vaan elää ja voi hyvin. Se on hyvä uutinen. Huono uutinen
on, että näiden ihmisten työ on työnnetty amerikkalaisen
journalismin marginaaliin ja usein se pitää jopa lähettää ulkomaille
julkaistavaksi tai painettavaksi. On vain niin että on tullut
äärimmäisen vaikeaksi kiinnittää amerikkalaisten huomio siihen.” (8)
Yksinäinen internetjournalisti ei ole tekemisissä minkään eikä
kenenkään kanssa. Tämä aiheuttaa välimatkan journalistin ja vallan
välillä, mikä tekee mahdolliseksi ajatella ja ennen kaikkea toimia
objektiivisemmin, kuin esimerkiksi New York Timesin tai NBC:n
journalisti. Tällaisten organisaatioiden huipuilla toimivat
edustajat ovat samalla tasolla kuin muidenkin organisaatioiden
vastaavat, myös hallitsevan eliitin huiput. Tämän yhteenliittymän
seuraukset valuvat alaspäin alempiin portaisiin.
Internetjournalistin riippumattomuus merkitsee vapautta tarpeesta
pitää yllä hyviä suhteita, mikä on välttämätöntä suurten medioiden
maailmassa, jossa pitää tulla uudestaan koputtamaan ovelle uusien
uutisten saamiseksi. Journalistien, jotka eivät ole sidottuja tähän
ja jotka eivät myöskään pidä siitä, on helpompi toimia todellisen
journalismin hengessä. Joskus he kompastuvat amatöörimäisyytensä tai
hyväuskoisuutensa vuoksi, mutta taitavammat heistä jättävät
ammattilehtimiehet taakseen. Mike Ruppert ja Alex Jones ovat
esimerkkejä tästä. Toisaalta, jos harjoittaa tavanomaista
journalismia ja kulkee suljetuissa piireissä ollen riippuvainen
niistä, jotka toimittavat uutisia, mahdollisuudet ovat rajalliset.
Siinä asemassa on oikeastaan vain yksi tie valittavana, se, jonka
uutiset määräävät. Näistä kaikista rajoituksista seuraa loogisesti,
että RTL-Nieuws ja RTS Journal (Hollannin ainoat vakavat
päivittäiset uutisohjelmat) ovat keskenään samanlaiset kuin kaksi
vesipisaraa, ja että on myös tullut lehtimiesuralla tavalliseksi
siirroksi vaihtaa uutisohjelmien toimittajan työstä pr-henkilöksi
tai poliitikoksi tai hallinnon tiedottajaksi.
Valtamedia ei ole vain laiminlyönyt journalistista
velvollisuuttaan 9/11:n suhteen. Se on myös arvioinut väärin
internetjournalismin. Internetjournalisteihin suhtauduttiin
halveksivasti. Useimmissa tapauksissa heillä ei ole
lehtimieskoulutuksen tuomaa etua eivätkä he voi hyödyntää suurten
medioiden, kuten sanomalehtien tai TV-asemien verkostoja, tietoja ja
perinteitä. Mutta unohdettiin, että nykyajan riippumattomalla
toimittajalla on käytössään valtavat resurssit, joita tarjoavat
jatkuvasti tehostuvat hakukoneet ja lähteet, joista voi vetää
tuloksia. Tämä havaittiin vasta kun isot mediat huomasivat blogit,
alkoivat itse blogata ja loivat myös lukijoilleen keinot
blogisivujen käynnistämiseen, kuten esimerkiksi hollantilainen
Volkskrant -lehti. Sen lisäksi että internetin hakukoneet voivat
teoriassa sijoittaa internetjournalistin artikkelin heti
vakiintuneen median reportterin jutun jälkeen tai sen edelle,
journalistit voivat ilmaista itseään äänen ja videon avulla käyttäen
teknologiaa, joka tulee jatkuvasti halvemmaksi. Pienellä rahalla
voit äänittää haastattelun mp3-soittimelle tai tehdä videon ja
laittaa sen verkkoon ilmaiseksi jakaaksesi sen maailman kanssa.
22-vuotias mies eräästä USA:n pikkukaupungista saavutti miljoonia
ihmisiä 9/11-dokumentilla Loose Change, jonka hän teki
vapaa-aikanaan sylimikrolla.
Internet –journalisteja on paljon. Media on yhtä kuin massat. Kaikki
eivät tee hyvää työtä. Mutta lopulta paras informaatio ja parhaat
journalistit nousevat huipulle kaikenlaisten blogien ja
internetfoorumeiden harjoittaman, usein armottoman kritiikin vuoksi.
Tässä elinkelpoisimpien eloonjäämisessä olennaista on mainita
lähteensä. Jos uuden median edustaja haluaa väittää jotakin täysin
päinvastaista kuin vanha media, on hänellä parasta olla joukko hyviä
lähteitä varmistettuina voidakseen edes pysyä hengissä ja kilpailla
valtamedian kanssa. Mutta jos tyytyy pieneen nurkkaukseen
cyberavaruudessa ja keskittyy yleisöön, joka ei ole järin
kriittistä, voi pitää hauskaa. Mutta pian huomaa olevansa toisella
kentällä. Jos haluaa pelata isojen poikien kanssa, on noudatettava
pelin sääntöjä. Monet syyskuun 11:nnestä kirjoittavat
internetjournalistit noudattavat niitä.
Näyttää siltä, että ne, jotka organisoivat syyskuun 11:nnen,
edustavat vanhaa koulukuntaa ja ovat arvioineet väärin
internetjournalismin valtavat mittasuhteet. Objektiivisesti
katsottuna aika, jolloin kaikki lähetettiin mustavalkoisena, kun
tutkimus oli vanhanaikaista salapoliisityötä – esimerkiksi JFK:n
aika – ei ole kovin kaukana, mutta yleisön mielissä se on muinaista
historiaa. Kaikki liikkuu nyt nopeammin ja suuret ihmisjoukot
pääsevät käsiksi informaatioon, jota he voivat muokata ja jakaa
edelleen toisille suurille ihmisryhmille. Kaikki eivät ole iloisia
tästä. On olennaista aktiivisesti puolustaa tätä saavutusta.(9)
Media ei ole aina kovin rehellistä ja riippumatonta
Dokumentissa ”Vapaan lehdistön myytti” (10) professori Noam
Chomsky, muiden muassa, osoittaa kovien tosiasioiden avulla, että
media ei suinkaan ole niin rehti ja tasapuolinen kuin voisi olettaa.
Esimerkiksi Amerikan televisioruutuihin pääsi paljon enemmän Irakin
sodan kannattajia kuin sen vastustajia. Kuten dokumentti tuo esiin,
tutkimukset osoittavat, että tietyt hallinnon näkökannat koskien
julkisten varojen käyttöä välitetään käyttäen hyväksi tiettyjä
erityisiä näkökulmia aiheeseen sekä korostamalla jotakin tiettyä
informaatiota ja ohittamalla toista. Median kuluttajan kannalta
tilanne muistuttaa amerikkalaisen TV-sarjan tilannetta, jossa
molemmat asianajajat esittävät omat perustelunsa mutta vain toisen
puhe kuullaan, joten voit vain nyökätä myöntymyksen merkiksi tämän
perusteluille. Dokumentissa vertaillaan konkreettisina esimerkkeinä
toisiinsa terveydenhuollon uudistuksen esittelyä, jossa media
uskottelee sen parantavan terveyspalvelujen laatua, ja
terveydenhuollon käytännön parannustoimia, joissa laatu
tosiasiallisesti heikkenee aivan kuten sosiaaliohjelmaissa, jotka
käytännössä muuttuvat vähemmän sosiaalisiksi. Jos tällaisia
valikoivan korostamisen ja ohittamisen menetelmiä käytetään
laajasti, siis median pääosassa, on tällä varmasti seurauksia.
Kaikki eivät lue paksuja raportteja yksityiskohtineen, kaikki eivät
katso dokumentteja, joissa faktat erotetaan fiktiosta. Jos massat
saavat virheellistä tietoa ja puolitotuuksia massamedialta, niin
tulokset tulevat varmasti olemaan huomattavia. Tästä syystä median
vastuu on niin suunnaton, ja tästä syystä on väärin, että se ei
kanna vastuutaan, kuten kävi esimerkiksi syyskuun 11:nnen kohdalla.
Vanhan median uutisvalinnat yksipuolisia
Jos sama viesti kuullaan kaikista suunnista, niin siitä poikkeava
toinen viesti otetaan vastaan skeptisesti. Poikkeava viesti on
määritelmän mukaan epäilyttävä, riippumatta sen
totuudenmukaisuudesta. Tätä vaikutusta tutkittiin kerran
yliopistolla kokeessa (11), jossa ryhmältä opiskelijoita kyseltiin
heille näytettyjen esineiden mittasuhteita. Yksi opiskelija ryhmästä
oli tietämätön siitä, että kaikki muut olivat sopineet vastaavansa
täsmälleen päin vastoin kuin mitä tosiasiat osoittivat, nimittäin,
että yksi viiva kuviossa oli pitempi kuin toinen. Monissa
tapauksissa sopimuksesta tietämätön opiskelija myöntyi enemmistön
mielipiteeseen.
Toisin sanoen, vallitseva mielipide muuttuu totuudeksi, vaikka se
ei sinänsä ole totta eikä edes uskottava, vaan yhtä epäuskottava
kuin esimerkiksi se, että 19 kaapparia sai käyttää kaiken
tarvitsemansa ajan hyökätäkseen USA:han – maahan, jonka budjetista
puolet (12) käytetään puolustukseen – vaikka he tuskin osasivat
lentää, ja vieläpä iskemään Pentagoniin suorittamalla 500 mailin
tuntinopeudella syöksyen U-käännöksen vaurioittamatta nurmikkoa, ja
että he pystyivät aiheuttamaan ensimmäistä kertaa historiassa kolmen
teräsrakennuksen romahtamisen (minkä yhteydessä pitää huomata, että
WTC-7:ään ei törmännyt mikään, mutta se luhistui silti pystysuoraan
alas vapaan pudotuksen nopeudella). Tämä on vain yksi esimerkki.
Vanha media on jättänyt huomiotta tällaisia tosiasioita muutaman
viime vuoden aikana mutta ne on uusi media ottanut esille.
Lisääntynyt mielenkiinto syyskuun 11. päivän tapahtumiin on ollut
havaittavissa, ja se on heijastunut vanhaan mediaan. Mutta asiat
ovat tässä kääntyneet väärinpäin, sillä tämä media reagoi johonkin,
minkä yleisö on paljastanut. Yleisö on herättänyt median, joka näkee
junan lähteneen asemalta täynnä ihmisiä, jotka ovat itse tehneet
omat tutkimuksensa epäonnistuneesta mediasta riippumatta. Raportit,
joita nyt näkee mediassa, osoittavat usein todeksi ilmiön, jota
voisi sanoa 9/11-heräämiseksi, kuten artikkeli Loose Changen
tekijöistä Vanity Fairissa (13) tai hollantilaisen Telegraafin
artikkeli 9/11-konferenssista Los Angelesissa (14). Joskus
artikkelit ovat hieman puolueellisia, kuten New York Timesin
artikkeli (15), jossa oli ilmeisen kielteinen sävy, ja joskus taas
artikkelit suorastaan pyrkivät halventamaan koko aihetta, kuten
Volksrantin (Hollanti) juttu, jossa selostetiin Amsterdamissa
pidettyä konferenssia (16), ja kuten HP/De Tijd-lehden (Hollanti)
kansikuvajuttu tässä kuussa otsikolla ”Salaliittoajattelijat”.
Belgialainen aikakauslehti HUMO, jonka journalismi on yleensä sekä
sisällön että muodon puolesta tunnetusti loistavaa, tuotti
pettymyksen lyömällä laimin 9/11-aiheen aina siihen asti kun se
kertoi, että Canvas (Belgian TV) lähettäisi Loose Changen elokuun
kolmannella viikolla 2006. HUMO:n artikkelin (17) kirjoittaja oli
sitä kirjoittaessaan selvästikin samassa tunnetilassa missä monet
hänen kollegansa huomaavat olevansa: Hän ei halua tai voi uskoa,
että se, mitä tapahtui syyskuun 11:nä oli jotain muuta kuin mitä hän
oli ajatellut, mutta tajuaa täysin, että todistusaineisto on
kauhistuttavan vakuuttava. Hänen ratkaisunsa oli mainita
todistusaineisto, mutta sitten esittää perustelematonta kritiikkiä
sitä kohtaan.
Mediatalon johdon vaikutus
Valtamedialle on tyypillistä ajatella samansuuntaisesti kuin
hallitus, eliitti ja vallanpitäjät. Objektiivisesti katsoen voisi
luulla, että valtavirtamedialla olisi vaikutusta asioihin, mutta
näin ei ole. Selitys on siinä, että median johtohenkilöiden ja
yhteiskunnan muiden johto- ja arvohenkilöiden välillä on hyvin
läheinen suhde. Kerran huomaat olevasi pyramidin huipulla etkä voi
enää ostaa itsellesi kalliimpaa autoa tai hienompaa pukua. Tietyssä
vaiheessa saavutat alasi ylimmän tason ja siellä kohtaat muita
johtajia. Tämä on johdonmukainen prosessi, jota joskus vauhditetaan
(Skull & Bones) ja joskus vahvistetaan (Bohemian Grove,
Bilderberg-ryhmä, Vapaamuurarit) mutta yleensä se toimii oman
logiikkansa ohjaamana. Kaikilla yhteiskunnan haaroilla, kuten
mediassa, politiikassa ja yritysmaailmassa on johtajia, jotka
seurustelevat toistensa kanssa ja vaihtavat rooleja keskenään –
poliitikko eroaa ryhtyäkseen yrityksen tehtäviin, yritysjohtajasta
tulee televisioaseman pää – ja yhteisten piirteidensä kautta he
muodostavat samanmielisten kulttuurin, joka vaikutusvaltansa avulla
saa yhteiskunnan alemmat kerrokset omaksumaan omat näkemyksensä.
Vaikutuksen valuminen ylhäältä alaspäin on voimakasta. Yhteiskunnan
alemmilla tasoilla olevat katsovat ylöspäin huipulla oleviin
henkilöihin. Siksi johtajia ei kyseenalaisteta. Jotenkin meillä on
vielä on se käsitys ja haalistunut muisto, että media ja journalismi
taistelevat totuuden puolesta. Mutta et voi taistella, jos haluat
olla huipulla. Et taistele, jos haluat mennä ulos isojen poikien
kanssa ja varsinkaan, jos olet hierarkiassa se, joka päättää, mitä
lähetetään tai painetaan ja mitä ei. Sellainen sopeutuva asenne
vaikuttaa mm. sisältöä ja tarkastelukulmaa koskeviin päätöksiin, ja
johtaa viime kädessä selvien ohjeiden (18) laatimiseen
journalisteille (kuten nähtiin dokumentissa ”Outfoxed” (19),
TV-haastatteluihin, jotka suosivat eliitin mielipiteen tukijoita
suhteessa 80/20% (kuten osoitettiin dokumentissa ”Myytti vapaasta
lehdistöstä”) (20) ja lopulta uutisiin, joita ei kirjoiteta, koska
mukautuvat journalistit sensuroivat itse itseään, ja kapinalliset,
kunnianhimoiset journalistit jäävät vaille hyväksyntää, koska eivät
näytä sopeutuvan tiimiin. Ja ne, jotka kuuluvat tiimiin, mutta eivät
tunnu sopivan siihen, lähtevät omasta aloitteestaan.
Vakiintunut journalismi lyö laimin velvollisuutensa
Establismentti kuuluu osana rakenteeseen, jonka osa myös
valtavirtamedian journalisti on. Journalistit ovat aivan yhtä
keskiluokkaisia kuin heidän esikaupunkinaapurinsa, vaikka tämä voi
kuulostaa yllättävältä. He pyöräilevät lounaslaukkuineen naapurinsa
rinnalla ja kun tämä kääntyy bussipysäkkiä kohti, he jatkavat eri
suuntaan kohti sanomalehden toimitusta tai kansallisten uutisten
lähettämöä. Vain harvat toimittajat haluavat jäädä töihin kello
17:00 jälkeen soittaakseen vielä yhden puhelun, tai, kuten Greg
Palast, eivät pelkää tehdä vähän ylitöitä. Suuri enemmistö
journalisteista tekee työtään sen varassa, mitä heille syötetään
lehdistötiedotteiden muodossa, jotka tulevat PR-ihmisiltä, joita on
paljon enemmän kuin heitä – Alankomaissa kolme ja puoli kertaa
enemmän, ollakseni täsmällinen (21).
Myös tämä lounaslaukkumentaliteetti on syynä siihen, että
suurimmat sanomalehdet jättivät huomiotta syyskuun 11. päivän lähes
viiden vuoden ajan. Alankomaiden sanomalehtineuvosto syytti (22)
Hollannin suurinta sanomalehteä, de Volkskrantia, tämän aiheen
laiminlyömisestä uutisoinnissa, mutta se ei muuttanut linjaansa.
Puolustuksekseen lehti viittasi artikkeliin, joka käsitteli aihetta
muodollisesti: Olemme kirjoittaneet jotakin syyskuun 11:nnestä,
nimittäin ilmiöstä nimeltä salaliittoteoriat...Myöhemmin eräs lehden
toimittaja kirjoitti jutun (23), jossa hän parhaansa mukaan yritti
välttää aiheen substanssia tekemällä idean muodon yleisesti
naurunalaiseksi. Lehden asiamies sai niin paljon palautetta
yleisöltä että hän itsekin teki hieman tutkimustyötä (24): ”Tähän
asiaan perehtyneet päätoimittajat, joille esitin kysymyksiä, eivät
näe mitään salaliittoteorioissa tai siinä oletetussa
todistusaineistossa, jota kiertää internetissä. Syyskuun 11. on
perusteellisesti tutkittu ja analysoitu, syylliset on osoitettu ja
enemmät syyttelyt ovat pötyä.(...) ’Hän (Bush) valehteli myös Saddam
Husseinin joukkotuhoaseista’ on tyypillinen vastaus, jonka saan jos
mainitsen, että toimittajat eivät halua hyväksyä tätä. Tämä
viimeinen näkökohta on pätevä, mutta mielestäni on suuri ero siinä,
että tahallaan tappaa muutaman tuhatta omaa kansalaista Amerikan
maaperällä ja siinä että hyökkää Irakiin. Kiinnostavin kysymys on,
mitä toimittajien sitten tulisi tutkia. Journalistit eivät pääse
käsiksi todistusaineistoon, jota on löydetty tapahtumapaikalta. Tämä
tekee sen erittäin epäilyttäväksi niille, jotka tukevat
salaliittoteoriaa – ’katsokaa, he piilottelevat jotain’. Mutta miten
joku de Volkskrantissa voisi kertoa, että täysilukuinen
tutkintakomissio syyllistyi petokseen?” DeepJournalin toimitus on
samalla kadulla kuin de Volkskrantin...
Ei olisi ensimmäinen kerta kun media epäonnistui
Niiden joukossa, jotka ilmaisivat tukensa viralliselle teorialle
9/11:sta, vallitsee pelko, että heidän todetaan olleen väärässä. Jos
syyskuun 11. todetaan järjestetyn eri tavoin kuin poliitikot ja
media ovat kuvanneet, silloin kaikki se, joka perustui tuohon
päivään – sodista lainsäädäntöön ja läntisen maailman näkemykseen
muslimiyhteiskunnasta – tullaan arvioimaan uudelleen. 9/11 käänsi
maailman päälaelleen, mutta se kääntyy uudelleen ympäri jos syyskuun
11. osoittautuu omatekoiseksi. Eräs seurauksista tulee olemaan, että
media joutuu tunnustamaan tehneensä vakavia virheitä. Se ei tule
olemaan ensimmäinen kerta kun niin on tapahtunut. Vähän ennen Pearl
Harborin hyökkäystä joulukuun 7:ntenä 1941 Amerikan lehdistöön tuli
vauhtia: Armeijan lehdistöpäällikkö kenraali George Marshall puhui
New York Timesin, New York Herald Tribunen, Newsweekin ja Timen
toimituspäälliköille. Hän vannotti heitä salaamaan uutisen, että
japanilaisten koodi oli murrettu ja että sodan odotettiin alkavan
joulukuun ensimmäisellä viikolla. Lehtimiehet olivat vaiti ja
pitivät salaisuuden yhtä hyvin kuin hollantilaiset lehdet Greet
Hoffmanin jutussa, ja yhtä hyvin kuin ne vieläkin pitävät
salaisuuden vaikenemalla Bilderberg –kokouksista (25), kuten
kirjoitin v. 2003 artikkelissani Humanistissa (26). Toisenlainen
esimerkki on Ceausescun hallinnon luhistuminen Romaniassa.
Journalistit pakotettiin vetämään takaisin kaikenlaiset villit
raportit tuhansista kuolleista ja kidutuksen uhreista. Vielä pahempi
alennustila medialle oli Irakin sodan alla kun poliitikot johtivat
yleisöä tietoisesti harhaan (27) lehdistön avulla, joka (osittain)
myöhemmin myönsi syyllisyytensä siihen, ettei ollut ollut tarpeeksi
kriittinen (28).
Jos havaitaan, että syyskuun 11. 2001 ei todellakaan ollut Bin
Ladenin vaan Yhdysvaltain hallituksen tiettyjen elementtien
järjestelemä, ei tule olemaan ensimmäinen kerta, kun lehdistö joutuu
ottamaan niskoilleen syyn valheellisesta raportoinnista. Koska tämän
myöntämisen ensimmäiset oireet ovat jo tunnistettavissa ja
aiheuttavat aikaisemmin omaksuttujen kantojen tiukentumista
edelleen, osa mediasta, kuten aikaisemmin mainitut Volkskrant ja
HP/DeTijd, ovat päättäneet halventaa aiheen substanssin sen muodon
perusteella (esimerkiksi esittämällä vaihtoehtoisen kannan
viestintuojan epäuskottavana). Toiset, kuten tutkija Benjamin
Chertoff Popular Mechanics -aikakauslehdestä, Michael Chertoffin,
sisäisen turvallisuuden ministeriön johtajan pojanpoika,
kirjoittavat substanssista, mutta ei tiedetä yleisesti, että nuo
väitteet on kumottu toinen toisensa jälkeen. Toiset mediat, kuten
hollantilainen sanomalehti NRC Handeslblad esimerkiksi, pysyivät
hiljaa viisi vuotta.
Vallan vaikutus mediaan
Ennen kuin pöly oli laskeutunut syyskuun 11:nä, presidentti Bush
paljasti että sauditerroristi Osama bin Laden oli vastuussa
hyökkäyksistä, jotka olivat tapahtuneet aikaisemmin samana päivänä.
Maailman korkein johtaja, vallitsevan järjestyksen pää, oli puhunut,
ja sillä hetkellä se oli iso uutinen. Kukaan ei tiennyt, että bin
Laden lopulta kieltäisi (29) olleensa missään tekemisissä iskujen
kanssa (jokainen, joka tekee iskun, ottaa siitä vastuun ennen kuin
joku muu ehtii edelle), tai että rikospaikka puhdistettaisiin – ei
siksi, että rikospaikkatutkimuksille saataisiin tilaa, vaan siksi,
että jäänteet voitaisiin myydä (30) romuksi Kiinaan ja Intiaan.
Tässä vaiheessa ei myöskään tiedetty, että kaappaajat eivät olleet
matkustajalistoilla (31) ja että osa heistä vielä ilmaantuisi
elävinä (32). Nämä tosiasiat ja kaikki muut faktat jotka ovat
täyttäneet lukuisia DVD:itä, tusinoittain kirjoja ja sadoittain
nettisivuja, eivät pystyneet tunkeutumaan lehtiin läheskään niin
usein kuin korkeimman johdon perusteeton mielipide. Kuinka tämä on
mahdollista? Vastaus liittyy tapaan, jolla uutiset välitetään.
Uutisvälityksen nopeus ja välttämättömyys raportoida ne ensimmäisenä
lukijoille tai katsojille on syynä siihen, että uutisia
kyseenalaistetaan vain vähän tai ei lainkaan. Jos tehdään hyökkäys
ja viranomaiset paljastavat, ketkä ovat syylliset, niin hyökkäys
esitetään rikoksena, jonka on tehnyt viranomaisten osoittama
syyllinen: Tänä aamuna Al Qaida räjäytti pommin keskustassa. Tämä
esitetään faktana, vaikka se ei vielä ole saavuttanut tuota
statusta. Että kansallisissa uutislähetyksissä turvaudutaan
tällaiseen raportointiin, on itsestään selvää; uutislähetyket ovat
riippuvaisia päivän aiheista. Mutta dokumentti- ja
ajankohtaisohjelmien tulisi tarkastella lähemmin aiheita, eikä vain
yksinkertaisesti hyväksyä viimeisenä sanana sitä, mitä viranomaiset
niille tarjoavat. Tästä huolimatta kesti neljä vuotta ennen kuin
Alankomaissa ajankohtaisohjelma TweeVandaag omisti yhden osion (33)
vaihtoehtoisille teorioille syyskuun 11:nnestä.
Vaikka tosiasiat puhuvat puolestaan, vaikka Helen Thomas –
tunnetuin valkoisen talon kirjeenvaihtaja – nimittää Bushin
hallintoa ’Amerikan salailevimmaksi hallinnoksi’(34), ja huolimatta
kaikista skandaaleista (35) (Abu Ghraib, CIA:n kidutuslennot,
hirmumyrsky Katrina, Plamen juttu, valheet joukkotuhoaseista,
Amerikan kansalaisten salakuuntelu, Cheneyn ampumis-gate), on yhä
edelleen niin, että kun Bushin hallinnon edustaja antaa lausunnon,
se pannaan ykkösuutiseksi. Tähän on useita syitä. Ensinnäkin,
Yhdysvaltojen hallitus on niin valtava voimakeskus. Myös tapa,
jolla lapset kasvatetaan aikuisiksi kansalaisiksi on tärkeää, samoin
kuinn se, perustuuko yhteiskunta patriarkaaliseen järjestelmään. On
myös se ilmiö, että monilla ihmisillä on tarve vapaaehtoisesti
luovuttaa valtaansa vähentääkseen omaa vastuutaan. Nämä ja varmaan
muutkin tekijät varmistavat, että kunnioitus viranomaisia kohtaan on
niin suurta, että heitä ei lopulta epäillä, vaikka heillä monessa
asiassa on suurin oma etu kyseessä ja heitä siksi olisi hyvällä
syyllä pidettävä erittäin epäilyttävinä. Suurelta osin
establismentti, joka on asettunut tavallisen kansan yläpuolelle, luo
vallitsevan asiain tilan. Media pysyy puolueettomana aivan liian
harvoin huolimatta siitä, että sen tehtävänä on yrittää saada totuus
selville olipa se vahingoksi establismentille tai ei.
Jotkut aiheet havaittu liian isoiksi vanhalle medialle
Päin vastoin kuin on väitetty, yksi valtava median salaliitto
yleisöä vastaan on hyvin epätodennäköinen. Vielä vahvemmin, jos
vedettäisiin yhteen kaikki hajanaiset raportit koko maailmasta,
havaittaisiin, että paljon on paljastettu. Mutta se on tavallisesti
jaeltu pieninä ja helposti sulatettavina uutispaloina: Uutisoidaan
väärin toimivasta äänestyskoneesta, mutta ei siitä vaarasta
demokratialle, jonka sähköinen äänestys (36) aiheuttaa; raportoidaan
skandaalista, joka syntyi, kun valkoinen talo paljasti erään CIA:n
agentin kostoksi paljastuksista, jotka koskivat Irakin sodan
valmisteluja, mutta ei systemaattisesta valehtelusta (37), jota
esiintyi sotaan valmistauduttaessa; Al Zarqawin tappamisesta mutta
ei kysymyksestä, oliko hän todella se, jona häntä pidettiin tai onko
Bin Laden (38) todella vielä elossa ja se, joka hänen oletetaan
olevan; tai raportoidaan uudesta valvontajärjestelmästä
maanalaisessa, mutta ei kysymyksestä, ollaanko kansakuntaa
johdattamassa kohti täysin kontrolloitua yhteiskuntaa (39). Nämä
kysymykset näyttävät olevan liian isoja. Asiat, joilla on vähemmän
merkitystä tuodaan julki nopeammin, kuten 90-luvulla kun ei enää
ollut mahdollista jatkaa teeskentelyä, että tupakka ei vahingoita
terveyttä. Tällainen paljastava journalismi tarjoillaan pikku
suupaloina ja liitetään sosiaaliasioihin. Vain harvat poikkeukset,
kuten dokumenttisarja ”Power of the nightmares” (40) ylittää tämän
rajan. ”Yksilö on avuton kohdatessaan kasvoista kasvoihin niin
hirveän salaliiton, että hän ei voi uskoa sen olemassaoloon”. Tähän
FBI:n entisen pääjohtajan Edgar J. Hooverin vanhaa mediaa koskevaan
lausuntoon johtavat syyskuun 11:nnen juuret.
Uusi media luo uuden tyylin
Se, mitä esitettiin yleisölle syyskuun 11:ntenä oli tarkoitettu
aiheuttamaan traumaattisen kokemuksen. Kuka tahansa muu terroristi
olisi suoriutunut työstään paljon tehokkaammin. Hän ei olisi
lentänyt ydinreaktorin yli, vaan suoraan sitä päin. Hän ei olisi
kääntänyt lentokonettaan Pentagonin sen osan ohi, jossa ylimmät
johtajat olivat eikä kiertänyt törmäämään rakennuksen siihen osaan,
joka oli hiljattain tehtyjen korjausten vuoksi käyttämättömänä. Ei
olisi ollut kovin vaativaa terroristeille ottaa luonnonlait huomioon
ja kaataa kolme WTC- tornia niitä ympäröiviin tiheästi
rakennettuihin Manhattanin kortteleihin ja saada paljon enemmän
vahinkoa aikaan kuin ryhtymällä monimutkaisen räjähdepurkuoperaation
avulla luhistamaan niitä suoraan alas omille tonteilleen. Sen
sijaan, että esimerkiksi olisivat hyökänneet kaupungin
metrojärjestelmän kimppuun ’likaisen pommin’ avulla, terroristit
vain läimäyttivät kulmakunnan vahvinta jätkää naamaan – ei ovelaa
eikä
johdonmukaista. Paitsi tietenkin, jos hyökkäykset tehtiin TV:tä
varten ja ne oli suunniteltu vain saamaan aikaan mahdollisimman
voimakas vaikutelma. Tämä vaikutelma upposi myös mediaan. Vaikka
olemme ’määränneet’ median menemään ottamaan selville totuuden, jota
vaikutusvaltaiset, etujaan valvovat tahot peittelevät, tämä sama
media on asettunut selvästi noiden tahojen puolelle ja on siten
lyönyt laimin velvollisuutensa, ja mikä pahinta, vahingoittanut
totuutta. Käyttäen niitä mahdollisuuksia, mitä internet tarjoaa
uteliaalle yleisölle, tuo yleisö on ohittanut vanhan median. Kestää
jonkin aikaa, että lakaisukone ylittää kadun keskiviivan. Se tekee
sen kyllä itse, älkää istuko odottamassa. Sillä aikaa, pysykää
uteliaina, pitäkää itsenne informoituina.
________________________
Alkuperäinen osoitteessa
www.deepjournal.com/p/7/a/en/51.html
Käännös englannista: Pekka Castrén 7.11.2006
pekka.castren@suomiforum.com
___________________________________________
(1) http://www.youtube.com
(hakusanaksi: witnesses wtc)
(2)
http://www.daanspeak.com/USAUnderAttack05.html
(3)
http://www.whatreallyhappened.com/IMAGES/wtc-7_cbs_demolition.mpg
(4)
http://www.whatreallyhappened.com/IMAGES/wtc-7_cbs_demolition.mpg
(5)
http://www.youtube.com/watch?v=K_G4xJy3nVI
(6)
http://www.youtube.com/watch?v=0SQWjtDK-Pw
(7)
http://www.youtube.com/watch?v=Y3D2myMbQjQ
(8)
http://www.gregpalast.com/section/articles
(9)
http://www.savetheinternet.com/
(10)
http://video.google.nl/videosearch?q=The+Myth+of+the+Liberal+Media
(11)
http://www.savetheinternet.com/
(12)
http://www.independent.org/newsroom/article.asp?id=1253
(13)
http://www.vanityfair.com/commentary/content/articles/060731roco01
(14)
http://www.telegraaf.nl/buitenland/45320261/Congres_over_9_11-complottheorie%EBn.html
(15)
http://nymag.com/news/features/16464/index.html
(16)
http://www.onderzoek911.nl/media/kranten/de_grote_leugen.shtml
(17)
http://www.humo.be/cps/rde/xchg/humo/hs.xsl/DezeWeek_index_3782.html
(18)
http://www.wonkette.com/archives/fox-news-memos-the-whole-batch-017613.php
(19) http://www.outfoxed.org/
(20)
http://video.google.nl/videosearch?q=The+Myth+of+the+Liberal+Media
(21)
http://www.villamedia.nl/n/nvj/nieuws/2004mei3_vanvree.shtm
(22)
http://www.daanspeak.com/RvdJ01.html
(23)
http://www.onderzoek911.nl/media/kranten/de_grote_leugen.shtml
(24)
http://www.volkskrantblog.nl/bericht/45861
(25)
http://www.daanspeak.com/Bilderberg01.html
(26)
http://www.daanspeak.com/HumanistDec2003.html
(27)
http://www.deepjournal.com/p/7/a/en/77.html
(28)
http://www.commondreams.org/headlines04/0526-15.htm
(29)
http://archives.cnn.com/2001/US/09/16/inv.binladen.denial/index.html
(30)
http://edition.cnn.com/2002/WORLD/asiapcf/east/01/23/china.wtcsteel/
(31)
http://www.cnn.com/SPECIALS/2001/trade.center/victims/main.html
(32)
http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/1559151.stm
(33)
http://www.deepjournal.com/p/2/a/nl/23.html
(34)
http://www.nytimes.com/2006/05/28/magazine/28wwln_q4.html?
ei=5090&en=4de6edb31a398bb2&ex=1306468800&adxnnl=1&partner
=rssuserland&emc=rss&adxnnlx=1162900564-nUDWxxP+Av0pX7K0i6AsJw
(35)
http://dir.salon.com/story/news/feature/2005/01/18/scandal/index_np.html
(36)
http://www.deepjournal.com/p/2/a/en/65.html
(37)
http://www.deepjournal.com/p/7/a/en/56.html
(38)
http://www.deepjournal.com/p/7/a/en/67.html
(39)
http://www.daanspeak.com/Privacy911.html
(40)
http://www.daanspeak.com/TranscriptPowerOfNightmares1.html
|