9/11 Commission Report: Omissions and Distortions

Luku 16
FAA saa syyn niskoilleen
(s. 255-)

Kuten olemme nähneet, keskeinen tavoite komission tarinassa itse syyskuun 11:nnen tapahtumista on torjua epäilyt, joiden mukaan asevoimat eivät toimineet asianmukaisesti. Tärkein tämän tavoitteen tueksi esitetty väite on, ettei FAA [Federal Aviation Administration] kertonut konekaappauksista asevoimille riittävän ajoissa, jotta iskut olisi voitu estää. Tietojen, joiden mukaan asevoimien informointi tapahtui ajoissa, Keanin-Zelikowin komissio julistaa "liioittelevan FAA:n kykyä toimittaa asevoimille ajantasaista ja käyttökelpoista tietoa tuona aamuna" (s. 34).

Olemme kuitenkin saaneet nähdä olevan syytä epäillä, että FAA:ta pyydetään ottamaan syy niskoilleen ja suojelevan Yhdysvaltain asevoimia. Tässä luvussa tutkimme tätä kysymystä suoremmin. Käsittelen ensin sitä, miten komissio kohtelee asevoimia, sitten sitä, minkälaisen kohtelun FAA saa osakseen.

Yhdysvaltain asevoimien käsittely raportissa

[...]
Asevoimien uuden kronologian hyväksyminen: Kean-Zelikow-raportti vapauttaa kahdella tavalla asevoimat kaikista epäilyksistä, että ne olisivat olleet osasyyllisiä tapahtuneeseen tai edes vakavasti epäpäteviä. Se hyväksyy, ja paikoin on ehkä itse luonut, asevoimien uuden kronologian erityisesti kolmen viimeisen lennon osalta. Ja se katsoo läpi sormien tämän kronologian hämäriä ja ongelmallisia kohtia.

Lennon 11 osalta komissio ei ole yrittänyt selvittää, miksi puhelu NEADSistä (North-East Air Defense Sector) kenraali Arnoldille Floridaan kesti kahdeksan minuuttia -- tai oliko tuo puhelu edes tarpeen. Se ei vaatinut selvitystä sille, miksi Otisista klo 8:46 lähtökäskyn saaneet hävittäjät olivat ilmassa vasta 8:53.
[...]

Mitä tulee lentoon 77, komissio hyväksyy asevoimien uuden väitteen, että toisin kuin NORAD oli sanonut vuonna 2001, ilmavoimat eivät olleetkaan saaneet tietoa tämän koneen kaappauksesta klo 9:24. Komissio asettui tukemaan tätä uutta väitettä eikä vaatinut NORADin edustajia kertomaan, miksi he olivat antaneet väärää tietoa vuonna 2001. Komissio tukee uutta väitettä myös sisällyttämällä raporttiinsa monisyisen, lukuisia uusia piirteitä sisältävän tarinan -- nyt vasta löydetyn haamulento 11 [*], nyt vasta tietoon tullut Langleystä nousseiden hävittäjien matka ulos merelle sekä uusi tieto siitä, että NEADS oli kuullut FAA:lta vain, että lento 77 oli kadonnut, ei että se oli kaapattu. Tukeakseen väitettä, ettei Pentagonilla ollut mitään tietoa, että lentokone oli matkalla sitä kohti komissio jättää mainitsematta todistajanlausunnon, jonka se itse sai [liikenneministeri] Norman Minetalta. Tämä kertoi varapresidentti Cheneyn tienneen koneesta sen ollessa vielä 50 mailin päässä. Komissio myös hyväksyy tarinan sotilaslentäjästä, joka tunnisti tulossa olleen lentokoneen Boeing 757:ksi ja jättää huomiotta sen ristiriidan, joka vallitsee tämän ja toisen tuon koneen viimeisistä minuuteista kerrotun tarinan välillä. Jälkimmäisen mukaan kone oli tehnyt hämmästyttävän spiraalin alaspäin pystyäkseen törmäämään [rakennuksen] läntiseen osaan. Ja lopuksi komissio yksinkertaisesti jättää vaille huomiota kaiken sen todistusaineiston, joka viittaa siihen, ettei Pentagoniin osunut kone voinut olla jättiläismäinen matkustajakone eikä siten lento 77. [*]

Lennon 93 osalta Keanin-Zelikowin komissio on nähnyt kovasti vaivaa luodakseen kronologian, jonka puitteissa olisi vaikea ajatella, että ilmavoimat ampui koneen alas. Komissio ei ainoastaan ilmoita maahansyöksymisaikaa kolme minuuttia aikaisemmaksi kuin seismologiset tiedot. Se myös ajoittaa alasampumisvaltuutuksen ainakin 20 minuuttia myöhäisemmäksi kuin aiemmat tiedot. Tukeakseen tätä myöhäistä valtuutusajankohtaa Kean-Zelikow-raportti väittää ehkä kaikkein selkeimmin tekaistussa episodissaan varapresidentin siirtyneen [Valkoisen talon] pommisuojan johtokeskukseen n. 45 minuuttia myöhemmin kuin muut tiedot -- mm. kahden Bushin hallinnon jäsenen, Richard Clarken ja Norman Minetan antamat -- kertovat. Raportti luonnollisesti myös yksinkertaisesti jättää huomiotta kaikki tiedot jotka viittaavat siihen, että ilmavoimat ampui lennon 93 alas.

Kaikkien lentojen, erityisesti kolme viimeisen osalta komissio on tehnyt valtavasti työtä vakuuttaakseen meidät siitä, etteivät ilmavoimat voineet saada niistä tietoa FAA:lta yhdestäkään käynnissä olleista kolmesta puhelinkonferenssista, vaikka tämä väite on ristiriidassa niin terveen järjen kuin Richard Clarken ja FAA:n Laura Browninkin lausuntojen kanssa. [...]

FAA:n käsittely raportissa

Kuten olemme edellisissä luvuissa nähneet, komissio käsittelee FAA:ta radikaalisti eri tavalla kuin asevoimia. Mutta sitten -- linjassa komission pyrkimyksen kanssa olla syyttämättä ketään syyskuun 11:nnen hyökkäyksestä -- 9/11-komissaarit kuitenkin yllättävästi toteavat: "Emme usko tuon aamun tapahtumien heijastelevan FAA:n henkilökunnan epäpätevyyttä" (s. 31).

Miten komissaarit voivat sanoa noin? Lennonjohtajat ja heidän esimiehensä olivat komission tarinan mukaan koko ajan hitaita tajuamaan, että heidän koneensa oli kaapattu, myös silloin kun koneet täyttivät kaikki kolme kaappauksen standarditunnusmerkkiä. Kun totuus sitten murtautui heidän paksuihin kalloihinsa, he hidastelivat yhteydenotoissaan ylös linjaorganisaatiota. Ja jos FAA:n henkilökunta kentällä oli epäpätevää, heidän esimiehensä olivat vielä pahempia. Lento 175 jäi pysäyttämättä osin siksi, että aluetason johtajat kieltäytyivät vastaanottamasta puhelua, josta olisivat kuulleet kaappauksesta. Henkilökunta Washingtonissa oli kaikkein pahinta. Vaikka he kuulivat kolmesta lennosta riittävän aikaisin niiden pysäyttämiseksi, he eivät tiedottaneet yhdestäkään ilmavoimille. Vaikka komissaarit sanovat, ettei heidän tarkoituksensa ole "osoittaa syyllisiä yksilöitä", he ovat tosiasiassa kuvanneet FAA:n päämajan henkilökunnan syyllistyneen mitä räikeimpiin rikollisiin laiminlyönteihin.

Komissio yrittää antaa osittaisen synninpäästön sanomalla FAA:n olleen "valmistautumaton sen tyyppiseen hyökkäykseen, joka Yhdysvaltoihin kohdistettiin 11.9.01." Meille kerrotaan, että FAA:n henkilökunta "taisteli kyetäkseen improvisoimaan [...] vastauksen haasteeseen, jollaista se ei ollut koskaan aiemmin kohdannut ja jollaisen kohtaamiseen se ei ollut koskaan saanut koulutusta" (s. 45). Erityisesti ongelmana oli, että "ennen tuota päivää [...] kukaan FAA:ssa ei ollut hoitanut monen koneen yhtäaikaista kaappausta" (s. 10).

Tässä selityksessä on kuitenkin kolme ongelmaa. Ensinnäkin suurin osa FAA:n henkilöstön laiminlyönneistä ei liittynyt siihen seikkaan, että kaappauksia oli useita.

Toiseksi FAA suoritti yhden todella ennennäkemättömän tehtävän tuona päivänä -- se hoiti kaikkien maan ilmatilassa olleiden koneiden laskeutumisen. Ja silti komissio raportoi FAA:n "täyttäneen tuon ennennäkemättömän määräyksen moitteetta" (s. 31). Eikö ole outoa, että FAA täytti tuon tehtävän niin moitteettomasti ja silti epäonnistui surkeasti tehtävissä, joita se oli kauan säännöllisesti suorittanut?

Kolmanneksi FAA:n taholta on kiistetty se kuva, jonka komissio FAA:n toiminnasta antaa. Kuten olemme nähneet, Laura Brown painotti muistiossaan 22.5.2003 FAA:n ottaneen puhelinyhteyden [ilmavoimiin] välittömästi ensimmäisen koneen osuttua World Trade Centeriin ja

välitti reaaliaikaista informaatiota tapahtumien kehityksestä puhelimitse. Tuo informaatio koski yhteyksien katkeamisia koneisiin, transponderisignaalien katoamisia, poikkeuksellisia kurssinmuutoksista sekä muita toimia, joita relevantit lennot suorittivat.

Siten hän jo etukäteen kiisti komission päätelmän, että asevoimat "ei saanut ennakkovaroitusta toisesta [koneesta], ei ennakkovaroitusta kolmannesta eikä ennakkovaroitusta neljännestä" (s. 31). [...]

Johtopäätökset
(s. 277-)

9/11-komission tavoite ei ollut, kuten tähän mennessä pitäisi olla tullut täysin selväksi, tuottaa "mahdollisimman täydellistä kuvausta syyskuun 11:ttä ympäröineistä tapahtumista". Sen tavoite oli osoittaa, sitä kuitenkaan suoraan sanomatta, että Yhdysvaltain hallitus ei ollut osallinen hyökkäyksiin. Kuten olemme nähneet, komissio saattoi päästä tähän tavoitteeseen vain vääristelemällä tai jättämällä raportistaan pois kymmeniä tosiseikkoja.
[...]

Luvussa kaksi näimme, että komissio jätti huomioonottamatta faktoja, jotka ovat ristiriidassa sen teorian kanssa, että WTC:n rakennukset romahtivat tulen (ja kaksoistornien tapauksessa ehkä lentokoneiden törmäysten) takia -- nimittäin: että tuli ei ole koskaan aiemmin romauttanut teräsrunkoista korkeaa rakennusta, että erityisesti etelätornin ja rakennus 7:n palot eivät olleet kovinkaan rajuja, kuumia tai pitkäkestoisia ja että väärä torni luhistui ensin. Epäsuorassa selityksessään tornien mahdollisesta romahdusmekanismista komissio ällistyttävästi kiistää niiden tärkeimmän rakenteen -- 47 massiivista teräspilaria, jotka muodostivat kummankin tornin keskirungon. Komissio edelleen jättää mainitsematta sen romahduksen, jota yleisesti pidetään vaikeimpana selittää, WTC-rakennus n:o 7. Se luonnollisesti jätti mainitsematta myös [rakennus 7:n omistajan] Larry Silversteinin ilmeisen tunnustuksen, että rakennus hajotettiin räjäyttämällä. Komissio ei myöskään pohtinut sitä, että kaikkien kolmen rakennuksen romahtamisessa oli havaittavissa kymmenen piirrettä, jotka ovat tyypillisiä rakennusten hajottamiselle hallitusti räjäyttämällä (näin siitä huolimatta, että se viittasi kahteen näistä: siihen, että tornit sortuivat omille sijoilleen ja lähes vapaan putoamisen nopeudella). Se ei maininnut tietoja, joiden mukaan pormestari Giuliani oli ilmaissut tienneensä etukäteen, että tornit romahtavat. Se ei kertonut, että presidentti Bushin veli ja serkku olivat johtavissa asemissa yhtiössä, joka vastasi WTC:n turvallisuudesta. Eikä se käsitellyt myöskään teräspalkkien ja -pilarien nopeaa poistamista paikalta, vaikka tällainen todisteiden vieminen pois rikospaikalta on tavallisesti rikollinen teko.
[...]

Näimme luvussa neljä, että vaikka komissio näki huomattavasti vaivaa osoittaakseen, että pelko ei ollut syynä siihen, että presidentti pysytteli poissa Washingtonista, se käsitteli vain pinnallisesti vakavampaa ongelmaa: miksi sen paremmin presidentti kuin salainen palvelukaan eivät pelänneet silloin kun siihen olisi ollut erittäin hyvä syy? Näimme lisäksi, että komissio hyväksyi salaisen palvelun tarjolla olleista vaihtoehdoista antaman vääristellyn kuvan, jonka mukaan ainoa vaihtoehto ovesta ulos juoksemiselle oli se, että presidentti jäi koululle vielä puoleksi tunniksi.
[...]

Tämän raportin olisi pitänyt olla luotettava. Jos se ei sitä ole, meidän on saatava selitys sen epäluotettavuudelle. Eiväthän ihmiset yleensä vääristä totuutta ilman minkäänlaista syytä. Johdannossa esitin, että komission henkilökunnan työtä johtaneen Philip Zelikowin intressiristiriidat voisivat olla ainakin osaselitys. Ottaen huomioon hänen läheiset henkilökohtaiset, ammatilliset ja ideologiset siteensä Valkoiseen taloon hänen tuskin olisi voitu odottaa johtavan objektiivista, riippumatonta ja puolueetonta tutkimusta siitä, mikä on totuus syyskuun 11:nnen hyökkäyksistä, etenkään mikäli Valkoinen talo oli osasyyllinen hyökkäyksiin (riippumatta siitä, oliko kyse tahallisesta toiminnasta vai epäpätevyydestä).
[...]

Lopuksi

Riippumatta siitä, mikä tilanne olisi ollut [jos presidentin komissiolle asettamia rajoituksia ankarasti kritisoinut senaattori Max Cleland ei olisi eronnut komissiosta saatuaan nimityksen Export-Import Bankin johtokuntaan], meidän on reagoitava komission loppuraporttiin sellaisena kuin se on julkaistu. Tämä kirja on reaktio siitä näkökulmasta, jota pidän kaikkein tärkeimpänä: hälventääkö 9/11-komission raportti millään tavalla epäilyksiä, joita on monilla ihmisillä niin Yhdysvalloissa kuin muissakin maissa, että syyskuun 11:nnen päivän hyökkäykset saattoivat onnistua vain Yhdysvaltain hallituksen osallisuuden turvin? Tämän kirjan ensimmäisessä osassa totean, ettei komissio suinkaan kumonnut tähän suuntaan viittaavaa todistusaineistoa, vaan yksinkertaisesti jätti suurimman osan siitä huomiotta ja vääristeli loput. Toisessa osassa väitän, että komission yritys puolustaa Yhdysvaltain asevoimia tätä epäilyä vastaan on parhaimmillaankin puuttellinen ja pahimmillaan sarja häpeämättömiä valheita. Niinpä Kean-Zelikow-raporti on kaikkea muuta kuin vähentänyt epäilyjäni virallista teoriaa kohtaan; se on vahvistanut niitä. Miksi ne, jotka tästä raportista vastaavat syyllistyisivät moiseen petokseen, jolleivät he yrittäisi peitellä erittäin korkealla tehtyjä rikoksia?

Tämän kirjan ollessa menossa painoon sain tietää, että komission raportti on nimetty yhdeksi National Book Awards -palkinnon saajaehdokkaista. Tämä uutinen ei olisi järkyttänyt minua, ellei nimitys olisi tapahtunut tietokirjojen sarjaan.