Usko, tieto ja syyskuun yhdestoista

Lähetetty Aamulehteen 13.9.2006, julkaistu 7.10.06.

Yhdysvaltain hallituksen versio syyskuun 11:nnen päivän tapahtumista on uskottavuuskriisissä, kun jo yli kolmannes amerikkalaisista uskoo maan viranomaisten joko sallineen tai suunnitelleen iskut (vrt. Mainilan laukaukset). Valtajulkisuuden tapa käsitellä tätä hätkähdyttävää seikkaa on puhua salaliittoteorioihin uskomisesta (esim. AL 10.9. tai tv2:n Silminnäkijä 7.9.). Vastapuolena ovat tietysti näkemyksensä faktoihin perustavat virallisen kertomuksen puoltajat.

Omasta luonnontieteilijän ja teologin näkökulmastani tällainen uskon ja tiedon vastakkainasettelu on varsin kiintoisa. Uskollahan voidaan tarkoittaa ainakin kahta asiaa: totena pitämistä tai luottamusta. Tiedolla taas on pitävät perusteet, jollaisista usko ei ole riippuvainen.
Tietoa etsivä hylkää väitteet, jotka eivät selitä havaintoja. Siksi syyskuun 11:nnen tapauksessa nimenomaan virallinen tarina edellyttää uskoa, ts. perusteista riippumatonta totena pitämistä ja suurta luottamusta korkeisiin auktoriteetteihin.

Esimerkki: tässäkin lehdessä esiteltiin 10.9. joitain WTC:n sortumaa tutkineen valtion NIST-tutkimuslaitoksen vastauksista ”usein kysyttyihin kysymyksiin”. NISTiltä on turhaan yritetty saada selitystä sille, miten kaksoistornien koko ajan murentuneet yläosat saattoivat edetä kymmenien rakenteellisesti ehjien ja alaspäin vahvistuvien kerrosten läpi suurimman vastuksen tietä, symmetrisesti ja lähes vapaan pudotuksen kiihtyvyydellä ilman, että alaosien aiheuttama vastus eliminoitiin alta pois (räjähtein).

NISTin 10000-sivuinen WTC-raportti ei sisällä vastausta, koska se ei käsittele sortuman aikaisia tapahtumia ollenkaan. Salaisiksi julistetut tietokonemallit katkaistiin sortuman alkuhetkeen. Kuinkakohan moni viralliseen tarinaan uskova tietää tämän minusta täysin käsittämättömän seikan? Kumpikin sortuma kuitataan kerta toisensa jälkeen samalla mantralla ”global collapse then ensued” (sitten seurasi täydellinen sortuminen). Kun perusteita ei ole, jää jäljelle usko.

On mielenkiintoista, että NIST yhdessä em. kysymyksistä (n:o 2) kertoo tulleensa kritisoiduksi siitä, ettei se mitenkään tarkastellut itse sortuman etenemistä. Vastaus ei kuitenkaan puutu asiaan sanallakaan! On kuin NIST yrittäisi rivien välissä huutaa, että se on pantu palvelemaan (sota)poliittisia päämääriä, koittakaa nyt huomata.

Tämä vain yhtenä esimerkkinä monista. Mitä suurempi valhe pääsee vakiintumaan yleisesti hyväksytyksi totuudeksi, sen suurempi on se hyppy, jonka siihen uskomisen lopettava joutuu tekemään. Elämme kummallisia aikoja, mutta ”Keisarin uudet vaatteet” kuvaa hyvin tätäkin päivää.

Sami Yli-Karjanmaa
FM, teol. yo
Jyväskylä