Suomennos professori David Ray Griffinin Wisconsinin yliopistolla 18.4.2005 pitämästä puheesta "Syyskuun 11. ja Amerikan imperiumi: Miten uskonnollisten ihmisten tulisi reagoida"USAn-laajuisen kaapeli-tv-yhtiö C-Spanin kahdesti keväällä 2005 lähettämä puhe löytyy niin videona kuin englanninkielisenä tekstinäkin esim. täältä. Lähdeviitteet ovat englanninkielisinä lopussa. Niihin ei valitettavasti ole hyperlinkkejä. David Ray Griffin Aloitan avaamalla avainkäsitteet, jotka esiintyvät puheeni otsikossa: "9/11", "Amerikan imperiumi" ja "uskonnolliset ihmiset" aloittaen viimeisestä. Uskonnolliset ihmiset Vaikka olen kristillinen teologi, osoitan tämän puheeni uskonnollisille ihmisille yleensä. Teen niin, koska uskon, että uskonnollisten ihmisten tulisi reagoida 9/11:een ja Amerikan imperiumiin erityisellä tavalla sen vuoksi, että uskontojen moraaliperiaatteet ovat samankaltaisia kaikissa historiallisesti tärkeissä uskonnoissa.1 Mielessäni on periaatteita kuten: Älä himoitse naapurisi öljyä. Tämä kieli on sellaista, jonka yhdistämme juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islaminuskoon. Samat perusajatukset voidaan kuitenkin havaita muissakin uskonnoissa. Seuraavaksi puhun "Amerikan imperiumista", joka on ollut erittäin riidanalainen käsite. Amerikan imperiumi: Eriäviä mielipiteitä Vuonna 2002 ilmestyneessä kirjassaan "American Empire" Andrew Bacevich huomauttaa, että pitkään vaalitun perinteen mukaan Yhdysvallat ei ole eikä voinut olla imperiumi.2 Sanat "Amerikan imperiumi" olivat Bacevichin mukaan "kinastelusanoja", joiden mainitseminen Yhdysvaltain ulkopolitiikan yhteydessä oli melkein varma merkki siitä, että puhuja on vasemmistokriitikko. Kuten kolumnisti Charles Krauthammer sanoi vuonna 2002, "Ihmiset ovat tulossa kaapeistaan sanan 'imperiumi' kyseessä ollessa."3 Tämä uusi rehellisyys usein sisältää ylpeyden elementtejä, esimerkkinä mainittakoon Krauthammerin toteamus, jonka mukaan Amerikka "ei ole enää pelkkä maailmankansalainen" vaan "maailman hallitseva voima, hallitsevampi kuin mikään sitten Rooman valtakunnan".4 Tähän yksimielisyyteen Amerikan imperiumin todellisuudesta tultua ainoaksi kiistanalaiseksi asiaksi jää imperiumin luonne. Rehellisyys konservatiivien imperiumin olemassaolosta on yleensä värittynyt näkemyksillä, joiden mukaan Amerikan imperiumi on hyväntahtoinen. Robert Kagan kirjoitti "hyväntahtoisesta imperiumista".5 Dinesh D'Souza, kirjoitettuaan v. 2002, että "Amerikasta on tullut imperiumi", lisäsi, että onneksi kyseessä on "jalomielisin imperialistivoima koskaan".6 Krauthammerin mukaan Amerikan käsitys hyväntahtoisuudestaan ei ole pelkkää kehuskelua, vaan ansioluettelo osoittaa asian todeksi.7 Vasemmistoarvostelijoilla kuitenkin on varsin erilainen näkemys. Vastikään ilmestynyt Noam Chomskyn kirja on nimeltään "America's Quest for Global Dominance", "Amerikan maailmanherruuden ajojahti".8 Richard Falk kirjoitti Bushin hallinnon "maailmanherruusprojektista", joka aiheuttaa "globaalin fasismin" uhan.9 Chalmers Johnson oli aikaisemmin konservatiivi, joka uskoi Yhdysvaltain ulkopolitiikan tarkoituksena olevan vapauden ja demokratian edistäminen. Nykyään hän kuitenkin kuvailee Yhdysvaltoja "tieltään kaiken tuhoavaksi sotilasvoimaksi, jonka päämääränä on maailmanherruus".10 Andrew Bacevich on toinen konservatiivi, joka on viime aikoina muuttanut mieltään. Toisin kuin Johnson, Becavich ei ole julistautunut vasemmistoon kuuluvaksi, mutta on samaa mieltä vasemmiston Amerikan imperiumin -arvioinnista. 11 Nykyään hän pitää naurettavana väitettä, jonka mukaan rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien edistäminen sekä pahantekijöiden rankaiseminen - ei omien etujen ajaminen - on määritellyt Yhdysvaltain diplomatian olennaisimman osan.12 Bacevich huomauttaa, että Yhdysvaltain asevoimien päämääränä on ollut "saavuttaa jotakin, mikä lähestyy kaikkivaltiutta", ja tyrmää ajatuksen, jonka mukaan sellainen voima Yhdysvaltain käsissä on "jotakin, mikä on luonnostaan hyväntahtoista".13 9/11: Neljä tulkintaa "Amerikan imperiumi" ymmärretään eri tavoin, ja sama koskee myös käsitettä "9/11". Niiden amerikkalaisten mielestä, jotka hyväksyvät virallisen tulkinnan, 9/11 oli yllätyshyökkäys Yhdysvaltain hallitusta ja Yhdysvaltain kansaa kohtaan, ja hyökkäykseen syyllisiä olivat islamilaiset terroristit. Syyskuun 11. päivällä on monimutkaisempi merkitys joillekin amerikkalaisille. Tämä toinen ryhmä, joka hyväksyy virallisen tulkinnan hyökkäyksistä, uskoo, että Bushin hallinto käytti hyökkäyksiä hyväkseen Amerikan imperiumin laajentamiseksi. Tätä tulkintaa puoltavat eräät kirjailijat, kuten Noam Chomsky, Rahul Mahajan ja Chalmers Johnson.14 Kolmannelle ryhmälle amerikkalaisia käsite "9/11" tuo mukanaan vivahteen, jolla on synkempi ulottuvuus. Nämä kansalaiset uskovat, että Bushin hallinto tiesi, että hyökkäykset olivat tulossa, ja tarkoituksenmukaisesti antoi niiden tapahtua. Yhtäkään valtionlaajuista kyselyä ei ole tehty sen selvittämiseksi, kuinka monta amerikkalaista uskoo näin, mutta Zogbyn kysely yllättäen osoitti, että näin ajattelee lähes puolet New Yorkin asukkaista.15 Neljännen ryhmittymän mielestä syyskuun 11. päivän hyökkäykset eivät pelkästään olleet Bushin hallinnon tiedossa; Bushin hallinto järjesti hyökkäykset. Tähän mennessä mielipidetiedusteluilla ei ole yritetty selvittää, kuinka monta amerikkalaista näin ajattelee. Kuitenkin jokin aika sitten Kanadassa ja Saksassa tehdyt kyselyt osoittivat 15-20 prosenttia maiden kansalaisista olevan tätä mieltä.16 9/11 ja Amerikan imperiumi Niillä uskonnollisilla ihmisillä, jotka ottavat uskontojensa moraaliperiaatteet vakavasti, on varmaankin selvästi eriäviä asenteita Amerikan imperiumia kohtaan, riippuen siitä, mihin kyseisistä neljästä käsityksestä he yhtyvät. Jos he hyväksyvät virallisen käsityksen, jonka mukaan Yhdysvallat oli pahojen terroristien syytön uhri, heidän on helppo ajatella Yhdysvaltain ns. terrorisminvastaista sotaa oikeutettuna sotana. Tämän näkökannan otti Chicagon yliopiston teologiakoulun etiikan professori Jean Bethke Elshtain kirjassa "Oikeutettu sota terrorismia vastaan".17 Tästä näkökulmasta katsoen "terrorisminvastaisella sodalla" ei ole mitään tekemistä imperialististen hankkeiden kanssa. Kyseessä vain on sota, jolla maailma pelastetaan pahoilta terroristeilta.18 Toisen syyskuun 11. päivän tulkinnoilla, joiden mukaan Bushin hallinto kyynisesti ja häikäilemättä käytti hyväkseen syyskuun 11. päivän hyökkäyksiä imperialististen suunnitelmiensa edistämiseksi, on varsin erilaisia viitteitä. Vaikkakin tähän ryhmittymään kuuluvat pitävät hyökkäyksiä yllätyshyökkäyksinä, jotka Yhdysvaltain ulkoiset viholliset kokonaan suunnittelivat, he myös usein pitävät hyökkäyksiä vastauksena USA:n imperialismin harjoittamille epäoikeudenmukaisuuksille. Tämä näkemys usein myös pitää Yhdysvaltain vastausta syyskuun 11. päivän hyökkäyksiin paljon pahempana kuin hyökkäyksiä itseään. Tämä tulkinta syyskuun 11. päivän tapahtumista saattaisi aiheuttaa uskontojensa moraaliperiaatteet vakavasti ottavien ihmisten kannattavan liikettä, joka toimii Yhdysvaltain ulkopolitiikan muuttamisen puolesta. Kolmas tulkinta tuottaisi tavallisesti vieläkin vahvemman reaktion, sillä se tuo mukanaan näkemyksen, jonka mukaan Bushin hallinto antoi tuhansien omien kansalaistensa tulla tapetuiksi 11. syyskuuta, tarkoituksenmukaisesti ja kylmäverisesti, omien imperialististen aikomustensa vuoksi, ja vieläpä käyttää tapahtumia tekosyynä tappaa satoja tuhansia ihmisiä muissa maissa, samaan aikaan kun mainostaa itseään "elämän kulttuurin" edistäjänä. Ne, jotka hyväksyvät kolmannen tulkinnan, tietävät toki, että tekopyhyys koskien "elämän pyhyyttä" on jo pitkään ollut virallisen korusanaisuuden piirre. Suurin osa amerikkalaisista kuitenkin pitäisi petosta laadullisesti erilaisena, jos saisivat tietää, että heidän hallituksensa jätti tarkoituksellisesti omat kansalaisensa tulemaan tapetuiksi. Tästä syystä kyseeseen tulee valan rikkominen, valan, jonka Yhdysvaltain poliittiset johtajat vannoivat omien kansalaistensa suojelemiseksi. Tämä kolmas näkemys merkitsee, että Bushin hallinto on syyllinen katalaan maanpetokseen, ja neljäs tulkinta kertoo vielä pahemmasta teosta. Monille amerikkalaisille ajatus siitä, että elävät maassa, jonka omat johtajat suunnittelivat ja toteuttivat syyskuun 11. päivän hyökkäykset, on yksinkertaisesti liian hirvittävä harkittavaksi. Jos kuitenkin tätä neljättä tulkintaa puoltava todistusaineisto on uskottava, syyt vastustaa USA:n imperiuminmuodostusta ovat perinpohjimmaisia. Kuten Becevich korosti, ainoa jäljelle jäävä kysymys Amerikan imperiumista on, onko se hyväntahtoinen. Syyskuun 11. päivän tapahtumien tulkinta on asiaankuuluva, sillä olisi vaikeaa hyväksyä kolmas tai neljäs tulkinta, ja silti pitää Amerikan imperialismia hyväntahtoisena. Nyt siirryn osaan todistusaineistosta, joka puoltaa näitä näkemyksiä. Ensin tutkailen todisteita, jotka puhuvat kolmannen näkemyksen puolesta, jonka mukaan Yhdysvaltain viranomaisilla oli ennakkotietoa hyökkäyksistä. Todisteita Yhdysvaltain viranomaisten ennakkotietämyksestä Eräs keskeinen aspekti
syyskuun 11. päivän virallisessa tarinassa on, että
hyökkäykset suunnitteli täysin Al-Qaida, eikä
kukaan muu tiennyt suunnitelmista. Vuosi hyökkäysten
jälkeen, FBI:n johtaja Robert Mueller sanoi: "Tähän
päivään mennessä emme ole löytäneet
Yhdysvalloista ketään, joka tiesi juonesta, lukuunottamatta
varsinaisia kaappareita."19 Lausunnon jälkeen
liittovaltion viranomaiset ovat kuitenkin joutuneet
myöntämään, että he vastaanottivat paljon
enemmän varoituksia ennen syyskuun 11. päivää kuin
he olivat aiemmin kertoneet. Nämä tunnustukset eivät
kuitenkaan osoita, että liittovaltion viranomaisilla oli tarkkaa
ennakkotietämystä hyökkäyksistä, vaikka
nostavatkin esiin kysymyksen siitä, miksi erityisiä
turvatoimia ei pantu toimeen. Voidaan silti, kuten 9/11-komissio
tekikin, hyväksyä kongressin yhteisessä tiedustelussa
vuoden 2002 lopulla esitetty johtopäätös, jonka mukaan
yksikään [USA:n tiedustelupalveluryhmittymän
keräämistä tiedonannoista] ei määritellyt
11.9.2001 tehtäviksi suunniteltujen hyökkäysten aikaa,
paikkaa ja tarkkaa luonnetta.20
Kuitenkin virallisen tarinan harmiksi on olemassa raportteja, jotka osoittavat, että liittovaltion viranomaisilla oli hyvin tarkkaa tietoa. Annan kaksi esimerkkiä. David Schippers ja FBI:n agentit: Ensimmäinen esimerkki liittyy asianajaja David Schippersiin, joka oli ollut pääsyyttäjä presidentti Clintonin syytteeseenpanossa. Kaksi päivää syyskuun 11. päivän jälkeen Schippers julkisti, että hän oli kuusi viikkoa etukäteen saanut varoituksia hyökkäyksistä FBI:n agenteilta - varoituksia, jotka sisälsivät sekä päivämäärät että kohteet. Schippers kertoi, että agentit olivat tulleet hänen luokseen, sillä FBI:n päämaja oli estänyt tutkimukset ja uhannut agentteja syytteillä, jos tieto tuotaisiin julkisuuteen. Agentit pyysivät Schippersiä käyttämään vaikutusvaltaansa, jotta hallitus saataisiin toimimaan hyökkäysten estämiseksi. Schippers oli hyvin kunnioitettu republikaanipiireissä, erityisesti hänen roolinsa vuoksi Clintonin syytteeseenpanossa. Schippers kertoi, että oikeusministeri Ashcroft oli monesti jättänyt vastaamatta hänen soittoihinsa.21 Schippersin syytökset FBI:n agenteista saavat vahvistuksen William Norman Griggin kirjoituksessa "Did We Know What Was Coming?", joka julkaistiin The New Americanissä, hyvin konservatiivisessa lehdessä. Griggin mukaan hänen haastattelemansa kolme FBI:n agenttia kertoivat hänelle, että "Schippersin saama tieto oli hyvin tiedossa FBI:ssa ennen syyskuun 11. päivää.22 Jos Schippers, Grigg ja kyseiset agentit puhuivat totta, vaikuttaa siltä, että FBI:n johtaja Muellerin väite, jonka mukaan kaappareita lukuunottamatta kukaan ei tiennyt hyökkäyksistä etukäteen, ei ollut totta. Myyntioptiot: Hallituksella on ollut ennakkotietämystä hyökkäyksistä myös päätellen myyntioptioiden suuresta ostomäärästä kolme päivää ennen syyskuun 11. päivää. Tietyn yhtiön myyntioptioiden osto kertoo, että ostaja on arvannut osakkeen arvon laskevan. Näitä ostoja tehtiin vain kahdesta lentoyhtiöstä, United Airlinesista ja American Airlinesista, eli niistä kahdesta lentoyhtiöstä, joita hyökkäyksissä käytettiin, ja Morgan Stanley Dean Witteristä, joka käsitti 22 kerrosta World Trade Centeristä. Näiden yhtiöiden osakkeiden hinnat tietysti romahtivat syyskuun 11. päivän jälkeen. Kuten San Francisco Chronicle kirjoitti, nämä epätavalliset ostot, jotka tuottivat kymmenien miljoonien dollarien voitot, herättävät epäilyksiä, että sijoittajilla oli ennakkotietoa hyökkäyksistä.23 9/11-tutkimukselle on tärkeätä etenkin se, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelut valvovat pörssikauppaa, ja etsivät merkkejä tulevista epäsuotuisista tapahtumista.24 Nämä erikoislaatuiset ostot olisivat siksi vihjanneet turvallisuuspalveluille, että muutaman seuraavan päivän aikana United Airlinesin ja American Airlinesin lentokoneita tultaisiin käyttämään hyökkäyksissä World Trade Centeriin. Nämä kaksi esimerkkiä vihjaavat, että väite jonka mukaan "yksikään [USA:n tiedustelupalvelujen yhteisön keräämistä tiedusteluista] ei määrittänyt hyökkäysten aikaa, paikkaa ja tarkkaa luonnetta". Itse asiassa eräs William Griggin haastattelemista FBI:n agenteista raportoitiin todenneen: "Ilmeisesti ihmisten täytyi tietää... On hirveää ajatella tätä, mutta tämän on täytynyt antaa tapahtua osana jotakin toista agendaa."25 Hän on oikeassa. Tämä olisi hirveää. On kuitenkin varteenotettavaa todistusaineistoa siitä, että koko totuus on vieläkin hirveämpi - että syy USA:n viranomaisten ennakkotietämykseen johtui siitä, että he olivat suunnitelleet iskut. Todisteita siitä, että Yhdysvaltain viranomaiset suunnittelivat ja toteuttivat hyökkäykset Todisteet neljännen näkemyksen puolesta koostuu suurelta osin hyökkäysten piirteistä, jotka liittyvät USA:n viranomaisten käytökseen, jota ei voida selittää sillä oletuksella, että ulkomaiset agentit kokonaan suunnittelivat ja toteuttivat hyökkäykset. Annan neljä esimerkkiä. Asevoimien hyökkäysten estämättä jättäminen ja tämän muuttuvat selitykset: Eräs piirre, joka viittaa viranomaisten osallisuuteen on se, että asevoimat eivät estäneet syyskuun 11. päivän hyökkäyksiä ja sen jälkeen antoivat ristiriitaisia selityksiä asiasta. Nämä muuttuvat tarinat viittaavat siihen, että asevoimat ovat yrittäneet peittää sitä, että syyskuun 11. päivänä annettiin alasajokäsky, jolla peruutettiin asevoimien omat vakiintuneet toimintarutiinit mahdollisesti kaapattujen lentokoneiden suhteen. On selvää, että joko asevoimat tai FAA-lennonjohto ei toiminut standarditoimien mukaan syyskuun 11. päivänä. Kun näitä toimia noudatetaan, FAA saatuaan havaintoja mahdollisesti kaapatuista lentokoneista kutsuu sotilasviranomaisia, jotka sitten ilmoittavat lähimmälle sotilaslentokentälle, jolla on hävittäjiä valmiudessa, ja käskevät lähettää muutaman hävittäjän torjumaan lentokonetta. Tällaiset torjunnat tapahtuvat noin sata kertaa vuodessa.26 (Yksi monista perättömistä väitteistä äskettäin ilmestyneen Popular Mechanics -lehden numeron artikkelissa on väite, jonka mukaan ennen syyskuun 11. päivää ainoastaan yksi lentokoneen torjunta oli tapahtunut, kyseessä golfaaja Payne Stewartin Learjet.27 Tosi asiassa vuosikymmenen aikana oli täytynyt olla lähemmäs tuhat ilmatorjuntaa. 11. syyskuuta lentokoneita kuitenkaan ei torjuttu. Miksi ei? Asevoimien ensimmäisen tarinan mukaan koneita ei lähetetty ennen kuin Pentagoniin osuttiin. Sotilasjohtajat myönsivät siis toisin sanoen, että olivat jättäneet hävittäjänsä maan kamaralle melkein puoleksitoista tunniksi sen jälkeen, kun FAA ensi kerran huomasi mahdollisten kaappausten merkkejä. Tämä tarina antoi monen ymmärtää, että alasampumismääräys oli annettu.28 Viikonlopun aikana asevoimat olivat panneet liikkeelle toisen selityksen: Jos he olisivat panneet hävittäjät toimintaan, ne eivät olisi ehtineet yhteenkään kohteeseen ajoissa johtuen FAA:n hitaasta ilmoituksesta. Ongelma tämän tarinan kanssa on se, että jos FAA:n henkilöstö olisi reagoinut niin hitaasti, he olisivat saaneet vakavat rangaistukset. Toinen, vielä vakavampi ongelma on, että vaikka FAA:n ilmoitukset olisivat tulleet myöhässä, ilmavoimien hävittäjillä olisi vielä ollut aikaa torjua kaapatut koneet ennen kuin nämä osuivat kohteisiinsa.29 Tämä 2. tarina antaakin ymmärtää, että standarditoimia eivät noudattaneet niin asevoimat kuin lennonjohtokaan. Yrittäessään puolustaa asevoimia syytöksiä vastaan, 9/11-komission raportti antoi tapahtumista peräti kolmannen eri version, tämän mukaan FAA antoi asevoimille puutteellisen varoituksen ensimmäisestä kaapatusta koneesta, eikä minkäänlaista huomautusta kolmesta muusta kaapatusta koneesta ennen kuin nämä olivat törmänneet, mutta kuten olen kirjassani "The 9/11 Commission Report: Omissions and Distortions" osoittanut, tämä selitys on täysin epäuskottava. Sen lisäksi, että 9/11-komission selitys kuvaa FAA:n työntekijät kiireestä kantapäähän epäpätevinä tomppeleina, se nojaa väitteisiin, jotka ovat ristiriidassa useiden uskottavien ja toisiaan tukevien lausuntojen kanssa. Joissakin näistä tapauksista komission valehtelun linja on täysin selvä.30 Lisäksi tämä kolmas tarina antaa ymmärtää, että asevoimien toinen tarina, jota he olivat kertoilleet meille melkein kolmen vuoden ajan, on melkein kokonaan väärää tietoa. Jos sotilasjohtajat valehtelivat koko tuon ajan, miksi meidän pitäisi uskoa heitä nykyään? Ja jos asevoimat valehtelevat, eikö meidän tule olettaa, että niin tehdään oman syyllisyyden peittämiseksi? Asevoimien toiminta niin 11. syyskuuta kuin jälkeenpäin, ottaen huomioon 9/11-komission valehteluun turvautuminen asevoimien syyllisyyden salaamiseksi, antaa ymmärtää, että sotilasjohtajat olivat osallisia hyökkäyksiin. Samankaltainen johtopäätös juontuu Pentagonin hyökkäyksen tutkimisesta. Pentagonin hyökkäys: Eräs väittelyistä koskien Pentagonin hyökkäystä, käsittelee, osuiko Pentagoniin American Airlinesin lennolla 77 käytetty kone, kuten virallinen selitys kertoo, vaiko sotilaslentokone. Kumpikin versio tapahtumasta kuitenkin antaa ymmärtää, että hyökkäys oli ainakin osittain ns. sisäpiirin keikka. Jos oletamme, että lento 77 päättyi Pentagonin törmäykseen, täytyy ihmetellä, kuinka tämä olisi voinut tapahtua. Pentagon on varmasti parhaiten vartioitu rakennus maan päällä. Tähän on kolme syytä. Ensinnäkin, Pentagon on vain muutaman mailin päässä Andrewsin sotilaslentokentältä, jolla on ainakin kolme lentolaivuetta, jotka pitävät hävittäjät valmiudessa kaikkina aikoina valtion pääkaupungin puolustamiseksi. Osa virallista tarinaa on väite, jonka mukaan lentokentällä ei ollut yhtään hävittäjiä tuohon aikaan. Kuten osoitin kritiikissäni 9/11-komission raporttia kohtaan, tuo väite on täysin epäuskottava.31 Toiseksi, USA:n asevoimilla on parhaat tutkajärjestelmät koko maailmassa. Eräs niistä ei kehujen mukaan "jätä huomiotta mitään Pohjois-Amerikan ilmatilassa". Tämän järjestelmän sanotaan myös kykenevän massiiviseen ohjushyökkäykseen.32 Tuon kyvyn huomioon ottaen virallinen tarina, jonka mukaan lento 77 lensi kenenkään huomaamatta kohti Pentagonia 40 minuutin ajan, on järjetön, etenkin kun kyseessä oli tilanne, jolloin Pentagon tiesi valtion olevan hyökättynä. Mikä tahansa luvattomasti Pentagonia kohden tulossa ollut lentokone olisi havaittu ja torjuttu jo aikaa ennen sen lähestymistä. Kolmanneksi, Pentagonia ympäröivät vastaohjussarjat on ohjelmoitu tuhoamaan mikä tahansa Pentagonin ilma-alaan saapuva lentokone, lukuunottamatta lentokoneita, joilla on USA:n asevoimien transponderi.33 Jos jostain ihmeellisestä sattumasta johtuen lento 77 olisi saapunut Pentagonin ilma-alaan, se olisi voinut selvitä alasampumisesta vain, jos Pentagonin viranomaiset olisivat lamauttaneet lentokoneiden vastaiset puolustusjärjestelmät. Joten, jos hyväksymme virallisen tarinan, jonka mukaan al-Qaidan kaapparit lensivät lennolla 77 käytetyn lentokoneen päin Pentagonia, meidän täytyy tehdä johtopäätös, jonka mukaan hyökkäys onnistui ainoastaan siksi, että Pentagon halusi sen onnistuvan. Lisäksi on monia muita syitä, joiden takia virallinen selitys on hylättävä. Ensinnäkin, väitetty kaapparipilotti, Hani Hanjour, oli surkea lentäjä, joka ei varmasti olisi voinut lentää lentokonetta väitettyä lentorataa pitkin. Toiseksi, lentokone osui Pentagonin länsisiipeen, joka monista syistä olisi ollut vähiten todennäköinen kohta ulkomaalaisten terroristien terroristihyökkäykselle: Länsisiipeen osuminen olisi vaatinut erittäin vaikean lentomanööverin; tätä siipeä remontoitiin, joten siivessä oli hyvin vähän ihmisiä sisällä, ja monet heistä olivat remonttia tehneitä siviilejä; länsisiiven remonttiin kuului siiven vahvistusta, joten tähän siipeen osuminen olisi aiheuttanut paljon vähemmän vaurioita kuin muihin siipiin osuminen; ja korkeat virkamiehet olivat itäsiivessä, kaikkein kauimpana länsisiivestä. Kolmas ongelma virallisessa tarinassa on se, että Pentagonin ensimmäiset vauriot olivat minimaalisia ollakseen Boeing 757:n törmäyksen aiheuttamia. Neljäs ongelma on, että välittömästi iskun jälkeen otetuista valokuvista yksikään ei kiistattomasti näytä Boeing 757:n osia. Myöskään alkuperäiset silminnäkijähavainnot eivät kerro Boeing 757:n romusta. Viidentenä mainittakoon, että koska Pentagonin lentokoneiden vastainen järjestelmä ei ampunut lentokonetta alas, tämä oli todennäköisesti USA:n asevoimien lentokone. Kuudentena, videot joissa pitäisi näkyä, oliko Pentagoniin osunut kappale Boeing 757, FBI takavarikoi, eivätkä viranomaiset ole suostuneet julkaisemaan niitä.34 Joten: hyväksyimme sitten väitteen, jonka mukaan Pentagoniin osui lento 77 tai emme, todisteet osoittavat, että hyökkäys oli ainakin osittain ns. sisäpiirin keikka. WTC:n rakennusten sortuminen: Voimme päätellä saman asian World Trade Centerin hyökkäyksistä. Miksi? Koska kaksoistornien ja rakennus 7:n sortumisten täytyi johtua kontrolloidusta purkamisesta, jossa rakennuksiin asennettiin tuhansia perusteellisesti ylhäältä alas. Ulkomaalaiset terroristit eivät olisi voineet hankkia sellaista kulkulupaa rakennuksiin, että olisivat voineet asentaa räjähteet. Eräs syy, joka antaa aiheen päätellä, että rakennukset tulivat alas räjähteiden takia, on se, että rakennukset todellakin tulivat alas. Teräsrakenteiset pilvenpiirtäjät eivät koskaan - ennen tai jälkeen syyskuun 11. päivän - ole tulleet alas tulen vaikutuksesta, eivät edes tulipalossa Philadelphiassa v. 1991 tai Madridissa helmikuussa 2005, jolloin palot olivat paljon laajempia, kuumempia ja pitempikestoisia kuin kaksoistornien ja rakennus 7:n palot. Toinen syy on sortumisten tietty luonne, kukin piirre viittaa räjähteiden käyttöön. Esimerkiksi, rakennukset romahtivat suoraan alas ja vieläpä lähes vapaan pudotuksen nopeudella, kuten kontrolloiduissa purkamisissa, ja rauniot kytivät kuukausien ajan. Kaksoistornien kyseessä ollessa monet rakennusten ihmiset kertoivat kuulleensa tai tunteneensa räjähdyksiä; lähes kaikki näiden valtavien rakennusten betoni pulverisoitui erittäin hienoksi pölyksi (kokeile itse pudottaa pala betonia erittäin korkealta; se hyvä kun hajoaa pieniin osiin, ei ollenkaan pieniksi pölypartikkeleiksi); suuri osa tätä pölyä, kuten myös palat terästä ja aluminiumia, kimposivat vaakasuunnassa useita satoja jalanmittoja; suurin osa teräspalkeista ja teräspilareista putosivat alas noin 30 jalan pituisina palasina, kätevästi valmiina kuorma-autoihin lastattaviksi; ja sulanutta terästä täynnä olleita lammikoita löydettiin raunioiden alta. Nämä ja muut tapahtumat viittaavat siihen, että rakennuksissa oli erittäin voimakkaita, tarkasti asetettuja räjähteitä.35 Kolmas fakta, joka tukee teoriaa kontrolloidusta purkamisesta, on näyttö tarkoituksellisesta peittelystä. Jos rakennusten teräspalkit rikkoutuivat räjähteiden räjähdyksistä, tällöin teräksen tutkiminen olisi paljastanut asian. Siitä huolimatta, että rikospaikan todisteiden vieminen rikospaikalta on liittovaltion tason rikos, teräs lastattiin nopeasti kuorma-autoihin ja pantiin laivoihin, jotka matkasivat kohti Aasiaa.36 Mainitsen vielä yhden merkin tarkoituksellisesta peittelystä. Kun on vielä virallinen teoria, "pannukakkuteoria", tornien romahtamisten syistä, ja teorian mukaan lentokoneiden törmäysten aiheuttaman tuhon alapuolella olevat kerrokset romahtivat ketjureaktiona, joka alkoi lentokoneiden törmäyksistä, tulee huomata, että tämä teoria ei selitä edes romahdusten luonnetta, kuten sitä tosiasiaa, että tornit romahtivat lähes vapaan pudotuksen nopeudella. Vaikka pannukakkuteoria jokseenkin selittäisi tornien romahdukset, se ei silti selittäisi sitä, mitä tapahtui 47 valtavankokoiselle teräspilarille, jotka muodostivat painoa kestävät tornien ytimet. Niiden olisi pitänyt jäädä sojottamaan ylöspäin monen jalanmitan verran. 9/11-komission raportti vältteli tätä ongelmaa väittämällä, että teräspilareita ei ollutkaan. Sen jälkeen kun on valheellisesti väittänyt, että suurin osa tornien painosta syntyi ulkoseinien teräspilareista, kyseinen muka arvovaltainen raportti toteaa: "Rakennusten keskellä oli ontto teräskuilu, jossa olivat hissit ja portaikot".37 Tällainen epätoivoinen valhe on varma merkki tarkoituksenmukaisesta peittelystä. Joka tapauksessa kun tutkailemme romahdusten piirteitä, ajatus tornien romahtamisista lentokoneiden törmäysten ja niistä aiheutuneiden tulipalojen takia vaikuttaa naurettavalta. Tämä on vielä selvempi asia rakennuksen 7:n kanssa, johon ei osunut lentokone. Rakennuksen romahtaminen on niin mahdotonta selittää muutoin kuin kontrolloidun purkamisen johdosta, että 9/11-komission raportti vaikenee koko asiasta - aivan kuin asiassa ei olisi ollut mitään ihmeellistä, että kyseessä oli historian ensimmäinen teräsrakenteinen pilvenpiirtäjä, joka romahti yhtäkkiä pelkän tulen takia (vielä ihmeellisempää siksi, että tulet olivat rajoittuneet muutamaan kerrokseen).38 Tiivistettynä, romahdukset ja peittely - kuten Pentagonin hyökkäyksessä - asevoimien estyneisyys hyökkäysten estämiseen ja tarinoiden muuttelu osoittaa, että hyökkäykset suunnittelivat ja toteuttivat Yhdysvaltain omat poliittiset johtajat ja sotilasjohtajat. Sama johtopäätös voidaan vetää salaisten palvelujen toiminnasta presidentin suhteen kyseisenä aamuna. Salaisen palvelun toiminta: kuten Michael Mooren Fahrenheit 9/11:stä voidaan nähdä, presidentti Bush oli floridalaisen koulun 2. luokan luokkahuoneessa, kun kuuli toisesta iskusta World Trade Centeriin. Tämä tiedonanto ei jättänyt epäilystäkään siitä, etteikö kyseessä olisi ollut valtion kohtaama terroristihyökkäys. Ja silti presidentti vain jatkoi istumista. Monet ovat ihmetelleet, miksi hän ei syöksynyt toimimaan, kun kerran hänen rooleihinsa kuuluu asevoimien ylipäällikkyys. Todellinen kysymys kuitenkin on, miksei salainen palvelu välittömästi vienyt presidenttiä suojaan koulusta turvalliseen paikkaan. Bushin sijainti julkistettiin korkealla äänellä. Jos hyökkäykset olivat täysi yllätys, yksinomaan ulkomaisten terroristien toteuttamat, salaisella palvelulla ei voinut olla ajatusta siitä, kuinka monta konetta oli kaapattu. Heidän olisi täytynyt olettaa, että presidentti itse olisi eräs kohteista. Olisi täytynyt olettaa, että yksi kaapatuista koneista oli matkalla kohti koulua, jossa Bush oli. Silti agentit, jotka oli hyvin koulutettu kyseisiä tilanteita varten, antoivat presidentin olla luokkahuoneessa toiset kymmenen minuuttia. Sen jälkeen he antoivat Bushin antaa tv-puheen, antaen itsemurhakaappaajille vieläkin suuremmat mahdollisuudet. Tämä toiminta on järjellä selitettävissä vain, jos salaisen palvelun johto tiesi, ettei suunniteltuihin hyökkäyksiin kuulunut hyökkäystä presidentti Bushia kohtaan. Ja kuinka tämä sitten tiedettiin varmaksi, elleivät Yhdysvaltain oman hallituksen jäsenet toteuttaneet hyökkäyksiä? Vaikka monta muuta esimerkkiä voidaan antaa, nämä neljä riittävät osoittamaan, ettei johtopäätöksestä Bushin hallinnon ja Pentagonin hyökkäysten suunnittelusta voida paeta. Ja miksi he olisivat tehneet koko operaation? Ainakin osa vastausta selviää tavasta, jolla syyskuun 11. päivän tapahtumia on käytetty Amerikan imperiumin edistämiseen. Itse asiassa välittömästi syyskuun 11. päivän jälkeen Bushin hallinnon jäsenet uudestaan ja uudestaan viittasivat hyökkäyksiin mahdollisuutena - Donald Rumsfeldin mukaan mahdollisuutena "muokata maailma uudelleen".39 Yhteyden näkeminen syyskuun 11. päivän ja Yhdysvaltain imperialististen pyrkimysten välillä on ärsyke kohtaamaan karmea totuus Amerikan imperiumista. Amerikan imperiumi: Totuuden kohtaminen Kuten Chomsky, Falk ja Chalmers Johnson osoittavat, voimme pitää Amerikan imperiumia pahantahtoisena, vaikka emme uskoisi Bushin hallinnon järjestäneen syyskuun 11. päivän tapahtumia. Tätä ajattelua tukevat vapaasti saatavilla olevat asiakirjat. Eräs tällaisista asiakirjoista on Bushin hallinnon syyskuussa 2002 julkaisema "National Security Strategy of the United States of America", "Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden strategia". David North toteaa yhtään liioittelematta, että asiakirja "vakuuttaa Yhdysvaltain ohjaavaksi toimintaperiaatteeksi oikeuden käyttää asevoimia mitä tahansa maata kohtaan, jonka Yhdysvallat uskoo olevan uhka tai jossakin vaiheessa tulevan sellaiseksi Yhdysvaltain eduille". Northin mukaan "yksikään toinen maa nykyhistoriassa ei ole puolustanut niin mahtipontista vaatimusta päästä maailmanherruuteen".40 USA:n avaruushallinto julkaisi helmikuussa 1997 toisen tällaisen asiakirjan, nimeltään "Vision for 2020". Päämääräksi tämän asiakirjan pääkohdassa todetaan: "USA:n avaruushallinto - sotilastoimien avaruusulottuvuuden hallinta Yhdysvaltain intressien ja investointien puolustamiseksi".41 Asiakirjassa ei mainita mitään demokratiasta tai ihmisoikeuksista. Asiakirjassa on myös tällainen ilmaisu: "Maailmantalouden globalisaatio -- rikkaiden ja köyhien välisen eron laajentaminen". Tämän ilmaisun tarkoituksena on ilmaista, että Yhdysvaltain ja liittolaisten asema maailmantalouden hallitsijana suurenee, maailman köyhät tulevat vain köyhtymään, ja näin köyhät vihaavat Amerikkaa vain yhä enemmän. Siksi hallitsijat tarvitsevat voiman köyhien pitämiseksi kurissa. Yhdysvallat voi tehdä näin - ja tämä onkin asiakirjan tärkein sanoma - "Täyden kirjon hallinnan" avulla, johon kuuluu "avaruuden hallinnan liittäminen maan, meren ja ilman hallintaan". Avaruuden hallintaan kuuluu asiakirjan mukaan voima "kieltää muilta avaruuden käyttö". Pentagon ja Valkoinen talo mielellään antavat ymmärtää avaruushallinnon pyrkimyksen kehittää "ohjuspuolustusjärjestelmä" pelkästään puolustukseksi. Päämääränä on kuitenkin avaruuden aseistaminen, jotta voidaan antaa USA:n voimille erään uudemman asiakirjan mukaan "välittömän maailmanlaajuisen hyökkäyskyvyn, ydinvoima- tai ydinvoimattoman, [joka] antaa USA:lle pikaisesti ja täsmällisesti mahdollisuuden hyökätä kaukaisiin -- kohteisiin."42 USA:n avaruushallinnon ohjelman aggressiivisuus käy ilmi erään avaruushallinnon osaston logosta: "In Your Face from Outer space", "Päin naamaasi ulkoavaruudesta".43 Jo pelkästään nämä ja muut asiakirjat osoittavat, että USA:n projekti ensimmäisen todellisen maailmanimperiumin luomiseksi ei ole hyväntahtoinen. Voimme kuitenkin vakuuttua projektin perinpohjimmaisesta luonteesta, kun tajuamme Yhdysvaltain omien johtajien syyskuun 11. päivän tekojen organisoinnin - ja sen, että he tekivät niin tuodakseen oikeutuksen, pelon ja ns. terrorisminvastaisen sodan, jota käytetään verukkeena imperiumin laajentamiselle. Valotan asiaa eräällä röyhkeimmistä esimerkeistä syyskuun 11. päivän terrori-iskujen käytössä. Vähän ennen kuin Bushin hallinto muutti valkoiseen taloon, asiakirja nimeltä "Rebuilding America's Defenses" julkaistiin. Sen julkaisi organisaatio nimeltä "Project for the New American Century",44 jonka perustajiin kuuluivat Dick Cheney, Paul Wolfowitz ja Donald Rumsfeld. Tämä asiakirja keskittyi USA:n asevoimien teknologisen muutoksen lisärahoitukseen. Tämän muutoksen keskikenttänä on USA:n avaruushallinnon projekti, jolla tähdätään avaruuden aseistamiseen ja siten avaruuden hallintaan. Tämä USA:n asevoimien muutos olisi dokumentin mukaan erittäin kallis ja kestäisi pitkään, paitsi siinä tapauksessa, että Amerikka kokee "jonkin katastrofaalisen ja katalysoivan tapahtuman - kuten uuden Pearl Harborin".45 On mielenkiintoista, että syyskuun 11. päivän iltana presidentti Bush raportoidusti kirjoitti päiväkirjaansa: "Uusi 21. vuosituhannen Pearl Harbor tapahtui tänään."46 Joka tapauksessa tuona iltana puolustusministeri Rumsfeld oli työasialla. Voisimme olettaa hänen olleen hämmentynyt juuri tapahtuneesta Pentagonin yllättävästä hyökkäyksestä. Tosi asiassa hän oli valmiina käyttämään hyökkäyksiä saadakseen lisää rahaa USA:n avaruushallinnolle. Tv-kameroiden edessä Rumsfeld sätti senaattori Carl Leviniä, silloista aseellisten palvelujen valiokunnan (Senate Armed Services Committee) puheenjohtajaa: "Senaattori Levin, te ja muut kongressin demokraatit olette esittäneet pelkoja siitä, ettei teillä ole tarpeeksi rahaa suurelle puolustuksen lisärahoitukselle, jota Pentagon kaipaa, etenkin ohjuspuolustusta varten -- Vakuuttaako tällainen asia teidät siitä, että hätätapaus on maassamme siksi, jotta puolustusmenoja lisättäisiin -- ?"47 Tämä strategia toimi. Kongressi osoitti välittömästi 40 miljardin dollarin lisärahoituksen Pentagonille. Siitä lähtien presidentti taas on saanut jokaisen lisämäärärahan, jota hän on hakenut ns. terrorisminvastaiselle sodalle. Sen lisäksi, että 9/11 oli menestys sotilastarkoitusten lisärahoituksen saamiselle, syyskuun 11. päivä myös antoi verukkeen sille, että Keski-Aasiaan pystytettiin useita sotilastukikohtia. Zbigniew Brzezinski kirjoittaa vuoden 1997 kirjassaan "The Grand Chessboard", että tämä on elintärkeää "Amerikan johtoaseman" säilyttämiseksi, suurelti suurien Kaspianmeren ympärillä olevien öljyvarantojen vuoksi. Itse asiassa tästä Project for the New American Century saattoi saada idean siitä, että uusi Pearl Harbor voisi olla hyödyllinen. Brzezinski kirjoittaa, että amerikkalaiset olivat "tukeneet Yhdysvaltain liittymistä toiseen maailmansotaan suurelti japanilaisten Pearl Harborin -hyökkäyksen aikaansaaman järkytyksen ansiosta",48 ja että amerikkalaiset antaisivat tukensa nykyään tarvittaville Keski-Aasian sotilasoperaatioille vain "siinä tapauksessa, että joutuisivat kokemaan todella massiivisen ja laajalti havaitun suoran ulkoisen uhan".49 Todellakin, kiitos syyskuun 11. päivän iskujen, Bushin hallinto kykeni toteuttamaan suunnitelmansa hyökätä Afganistaniin. Tiedämme, että suunnitelma oli muotoiltu jo useita kuukausia ennen syyskuun 11. päivää.50 Valkoisella talolla on nyt yhteistyöhallitus Afganistanissa ja sotilastukikohtia Afganistanissa sekä muissa Keski-Aasian maissa. Tiedämme myös, että aie Irakiin miehitykseen oli olemassa jo kauan ennen syyskuun 11. päivää, ja että sen pyrkimys perustui imperialistisiin pyrkimyksiin, ei Saddamin häijyyteen.51 Projektin "Project for the New American Century" vuoden 2002 dokumentissa sanotaan: "Sillä aikaa, kun ratkaisematon konflikti Irakin kanssa antaa välittömän oikeutuksen, merkittävien amerikkalaisten voimien läsnäolo Persianlahdella ylittää Saddam Husseinin hallituksen kysymyksen".52 USA:n asevoimat aikovat nykyään rakentaa useita pysyviä tukikohtia Irakiin, jossa on maailman toiseksi laajimmat öljyvarannot. Syyskuun 11. päivän hyökkäykset antoivat oikeutuksen Bushin hallinnon pettäessä suurimman osan amerikkalaisista uskotellessa, että Saddamilla oli yhteyksiä Osama bin Ladeniin ja oli suoraan vastuussa syyskuun 11. päivän hyökkäyksistä. Projektilla on arvojärjestelmänsä, joka on vastakkain kaikkien maailman uskontojen ja moraaliperiaatteiden pohjana olevien arvojärjestelmien kanssa. Näiden perinteikkäiden arvojärjestelmien mukaan emme saa himoita toisten omaa, varastaa tai murhata, ja meidän pitää varmistaa, että jokaisella on tarpeelliset mahdollisuudet kunnolliseen elämään. Yhdysvaltain hallituksen maailmanherruusprojekti kuitenkin toteutetaan rikkaiden lisääntyvän varallisuuden nimissä, vaikka asiaan sisältyisi satojen tuhansien ihmisten tappaminen, ja se, että annetaan vuosittain miljoonien kuolla ravinnonpuutteeseen sekä köyhyyteen liittyviin sairauksiin. Voimme nykyään huomata, että jotkin poliittiset ja sotilaalliset johtajat ovat niin vakavasti sairastuneita perversseihin arvoihin, että he ovat halukkaita tappamaan tuhansia omia kansalaisiaan ja sitten kerta toisensa jälkeen käyttämään väärää todistusta syyskuun 11. päivän terroristihyökkäyksistä oikeuttaakseen "terrorisminvastaisen sodan", jonka nimissä he pitävät oikeuden tehdä melkein mitä tahansa he haluavat ja hylätä kaikki moraalin ja kansainvälisen lain periaatteet. Kuinka uskonnollisten ihmisten tulisi reagoida? Viimeiseksi paneudun kysymykseen siitä, kuinka uskontoihin kuuluvien ihmisten tulisi vastata syyskuun 11:nnen tapahtumiin ja Amerikan imperiumiin. Asian käsittelyni on varsin tiivis, ja koostuu vain neljästä ehdotuksesta. Ensiksi, tutkikaa ja kertokaa totuus: Ehdottaisin, että uskonnolliset ihmiset tutkisivat syyskuun 11. päivää sekä Amerikan imperiumia havaitakseen, ovatko väitteet, joita olen näistä esittänyt, totta, elleivät he ole näin jo tehneet. Jos asiat osoittautuvat tosiksi, heidän tulisi tehdä kaikkensa voimiensa rajoissa saadakseen muut tietoisiksi tosiasioista. Toiseksi, luokaa uusia keinoja totuuden esilletuomiseksi: On selvää, että Yhdysvaltain valtamediat ovat osallisia Amerikan imperiumin ja nimenomaisesti syyskuun 11. päivän tapahtumien peittelyyn. Esimerkiksi toista kirjaani, joka paljastaa monia törkeitä 9/11-komission raportin valheita, ei ole arvosteltu yhdessäkään valtamedioiden julkaisussa. Sama koskee ensimmäistä kirjaani, "The New Pearl Harbor". On toki olemassa muitakin julkaisuja niin painetussa kuin sähköisessä muodossa, jotka pyrkivät Amerikan imperiumin totuuden paljastamiseen. Useimmat näistä kuitenkin jättävät kysymyksen syyskuun 11. päivästä väliin. Lisäksi useimmat niistä ovat välinpitämättömiä tai jopa vihamielisiä uskontoa kohtaan, joten ne eivät anna tehokkaita avuja uskonnollisten ryhmittymien kanssa kommunikoimiseen. Ehkäpä tärkein asia, jonka uskonnolliset yhteisöt, jotka kokevat tehtäväkseen tuoda esiin totuuden syyskuun 11. päivästä ja Amerikan imperiumista, olisi uusien viestintäkeinojen luominen, joissa ero uskontoperiaatteiden ja maailmanherruusprojektin arvojen välillä voidaan tehdä selväksi. Tältä pohjalta ekumeeninen uskontoliike, joka vastustaa maailmanherruusprojektia, osittain totuuden syyskuun 11. päivän tapahtumista julkituomisella, saatettaisiin muodostaa. Kolmanneksi, muodostakaa ehdotuksia maailmanherruusprojektin kaatamiseksi: Kun tällainen liike alkaa muodostua, tämän tulee päättää melko konkreettisesti, kuinka maailmanherruusprojekti kaadetaan. Tarvitsemme siksi uskonnollisilta ajattelijoilta ehdotuksia siitä, miten tämä tehdään. Toivon mukaan julkaisen lähiaikoina oman ehdotukseni, joka keskittyy ajatukseen maailmanlaajuisesta demokratiasta.53 Toiset suosivat toisenlaisia ehdotuksia. Painotan kuitenkin tällaisten ehdotusten saamista uskonnollisilta ajattelijoilta. Todennäköisesti vain tällaiset ehdotukset, jotka vetoavat uskontoperinteiden moraaliperiaatteisiin, pystyvät panemaan suuria ihmismassoja liikkeelle. Neljänneksi, muodostakaa liittoja muiden moraalisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Olen korostanut, että on tärkeää, että useiden uskontoperinteiden edustajat, jotka ottavat yhteiset moraaliperiaatteensa vakavasti, liittyvät joukkoihin. On kuitenkin olennaista, että uskonnolliset ryhmittymät muodostavat liittoja muiden riippumattomien organisaatioiden kanssa. Toimivat he sitten ihmisoikeuksien, rauhan tai ympäristönsuojelun tai jonkin vastaavan asian puolesta, näitä moraaliorganisaatioita motivoivat moraaliperiaatteet ovat vastakkain maailmanherruusprojektin arvojen kanssa. Yhteisiä moraaliperiaatteita korostamalla yhteisöt voivat liittyä joukkoihin, jotka vastustavat kyseistä radikaalin moraalitonta projektia. Lopetan havaintoon siitä, että amerikkalaisten osallistuminen tähän anti-imperialistiseen liikkeeseen on syvästi isänmaallista, sillä he kutsuvat maatamme takaisin sen moraali-ihanteisiin, jotka ovat jyrkässä ristiriidassa maailmanherruusprojektin kanssa. Viitteet 1. On the idea of moral
principles common to all traditions, see Michael Walzer, Thick and
Thin: Moral Argument at Home and Abroad (Notre Dame: University of
Notre Dame Press, 1994), and Gene Outka and John P. Reeder Jr., eds.,
Prospects for a Common Morality (Princeton: Princeton University Press,
1993). This idea of a common morality presupposes moral realism,
according to which some basic moral principles exist in the nature of
things. I have defended moral realism in “Morality and Scientific
Naturalism: Overcoming the Conflicts,” in Philosophy of Religion in the
New Century: Essays in Honor of Eugene Thomas Long, ed. Jeremiah
Hackett and Jerald Wallulis (Boston: Kluwer Academic Publications,
2004), 81-104, and in “Theism and the Crisis in Moral Theory:
Rethinking Modern Autonomy,” in Nature, Truth, and Value: Explaining
the Thought of Frederick Ferré, ed. George Allan and Merle
Allshouse (Lanham, Md: Lexington Books, 2005). |